Avohaarahousuissa työpaikalla

Mistä kaikki alkoi?

Tässä on sihteerimme Riitta "avohaarafarkuissa". Miten hän joutui kuvattavaksi selviää, kun luet tämän kertomuksen.

Työskentelen firmassa, jossa keksitään ja markkinoidaan ideoita. En kerro firmastamme vaan eräästä ideasta, jonka joku neropatti keksi, kun istuimme kahvipöydässä. Olimme kehittelemässä rahankeräysmenetelmiä eräälle järjestölle. Mietimme, miksi joku ostaa arvan, vaikka voittomahdollisuus on pieni? Siksikö, että jos voitto on tarpeeksi houkutteleva, jo pelkästä epävarmasta mahdollisuudesta halutaan maksaa?
Yritimme keksiä, mikä olisi riittävän arvokas asia, jonka pienestäkin todennäköisyydestä oltaisiin valmiit maksamaan – tai vaihtoehtoisesti ottamaan riski – mutta joka kuitenkin olisi riittävän halpa, jotta sen voisi tarjota voittajalle. Joku esitti vitsinä, että hän olisi valmis maksamaan sata euroa siitä mahdollisuudesta, että näkisi kauniin sihteerimme alasti. Sihteeri totesi heti painokkaasti, että hän ei suostu sellaiseen.

Mutta suostuisiko sihteerimme, jos hänet valittaisiin arpomalla? Tällä tavalla pienennettäisiin yhden henkilön todennäköisyyttä joutua riisumaan vaatteitaan. Riisumaan joutuvalle annettaisiin tietysti hyvä korvaus. Loppu rahasta menisi pääkohteeseen. Tätä pohdittiin.

Ajatus siitä, että joku esiintyisi muille alasti, tuntui arveluttavalta. Missä alasti esiintyminen tapahtuisi? Kuinka kauan se kestäisi? Liittyisikö siihen jotain muuta? Joku ehdotti, että eikö pelkkä yläosattomissa esiintyminen riittäisi. "Se suosii miehiä", joku naisista protestoi. "No, alaosattomissa sitten", joku vitsaili, ja muut nauroivat.

Seuraavalla viikolla tiedotusosastolla työskentelevät Leena ja Jokke ottivat asian uudelleen esille. He olivat löytäneet nettisivut, joissa esiteltiin muovisia "peep-hole" -housuja miehille ja "open crotch" –housuja naisille. Nämä seksiasut jättävät ne ruumiinosat paljaiksi, jotka yleensä viimeiseen asti peitetään. Leena ja Jokke ehdottivat, että alasti esiintymisen voisi korvata käyttämällä "alhaalta avoimia" asusteita. Niitä olisi helppo tehdä esimerkiksi vanhoista farkuista leikkelemällä. Ne päällä voisi toimia ja työskennellä normaalisti, mutta alastomuusehto kuitenkin täyttyisi. Jos toimistoon tulisi ulkopuolisia, alastomat kohdat voisi hetkessä peittää vaikka kädellään, jos ei muuta keksisi.

Tämä kaikki tuntuu ehkä nyt mielettömältä, mutta tuollainen oli ajatusmaailma ja henki firmassamme. Meitä ei voinut syyttää ainakaan ennakkoluuloisiksi. Asioita ei kokeilematta tuomittu.

Jonkin ajan kuluttua päätimme järjestää "Open Crotch" –arpajaiset, joiden arpa maksaisi sata euroa. Kertyneestä summasta neljäsosa annettaisiin riisujalle ja loppu menisi pääkohteeseen. Lisäksi firma maksaisi voitajalle hänen ostamansa arvan hinnan takaisin. Arpajaispäiväksi määrättiin seuraavan viikon perjantai, ja alaosattomissa esiintyminen tapahtuisi viikkoa myöhemmin. "Kilpailulautakunta" antaisi tekniset ohjeet siitä, kuinka iso avonaisen alueen kuuluu olla. Sen pitäisi paljastaa kaikki se, mikä tavallisesti peitetään.

Arpajaiset järjestettiin, ja päävoiton sai osastomme päällikkö, kolmikymppinen Ritva, joka on punatukkainen, tavallisen näköinen, lyhyehkö nainen. Hän näytti ensiksi järkyttyneeltä kuulleessaan arvonnan tuloksen, mutta totesi sitten, että joka leikkiin lähtee, hän leikin kestäköön.

Viikko kului, ja kaikki odottivat jännittyneenä, millaisissa vaatteissa Ritva saapuisi työpaikalle - vai saapuisiko hän ollenkaan. Hän tuli ja piti päällystakin yllään mahdollisimman pitkään. "Ei tehdä tästä numeroa", hän sanoi. "Tehdään hommiamme ja eletään niin kuin tavallisesti. Minä kärsin rangaistukseni ja te naurakaa, jos haluatte." Tämän sanottuaan hän riisui päällystakin naulakkoon ja käveli työhuoneeseensa. Yksi jos toinenkin vilkuili häntä syrjäsilmällä, mutta kukaan ei kehdannut tuijottaa. Tilanne nolotti muitakin kuin Ritvaa.

Ritva liikkui paljon osastolla, joten päivän mittaan jokainen sai tilaisuuden nähdä, miltä avohaarafarkut näyttävät. Ritva kertoi tehneensä ne vanhoista loppuun kuluneista housuista, jotka hän oli aikonut heittää pois. En pitänyt Ritvaa erityisen houkuttelevana naisena, mutta sain huomata, että vaatetuksella on paljon merkitystä. Ritva näytti aika sievältä erikoisessa asussaan.

Muutaman viikon päästä järjestettiin uudet arpajaiset. Ensimmäisellä kerralla en ollut edes miettinyt mahdollisuutta, että arpa voisi määrätä minut avohousumannekiiniksi. Kuvittelin, että ilman muuta arpaonni suosii kauniimpaa sukupuolta tällaisessa asiassa. Ja niinhän se oli suosinutkin. Nyt kuitenkin olin hieman huolissani mahdollisuudesta, että entäpä jos arpa "suosisi" tällä kertaa minua. Enhän näyttäisi olleenkaan hyvältä avohaarahousuissa. Muotihan oli selvästi naisille tarkoitettu.

Tällä kertaa kohtalo "suosi" toista osastomme naista, Ninaa. Hän oli suunnilleen saman ikäinen kuin Ritva, mutta tyyliltään erilainen. Nina oli matkustellut paljon ja oli rennomman tuntuinen. Ja rennosti hän otti arpajaisvoittonsakin. "No joo", oli hänen kommenttinsa, "pitää kai sitten ottaa sakset esille".

Minun täytyy myöntää, että jännitin hieman, miten Ninan esiintyminen sujuisi, ja miten muut asiaan reagoisivat. Ja miten minä reagoisin. Olin nimittäin joskus aikaisemmin ollut kiinnostunut Ninasta, sillä paitsi että hän on viehättävä nainen, hän on jollakin tavalla minun tyyppiäni. Mietin, miltä tuntuisi nähdä Ninan kriittiset paikat. Ajattelin, että ehkä hän modernina naisena suosii ajeltua linjaa - tai peräti värjättyä.

Avohaarahousut eivät ole sellainen vaatekappale, jotka päällä esiinnytään julkisilla paikoilla, joten Ninakin tuli työhön pitkä päällystakki yllään. "No joo, jatkakaahan vain hommianne", hän huudahti rempseään tyyliinsä kävellessään sisälle toimistoon. "Ei täällä ole mitään näkemistä."

Ei näkemistä? Ehdin jo luulla, että Nina on luopunut leikistä, eikä ole suostunut hommaan. Näin ei ollut, vaan Ninakin oli leikissä mukana. Hänen housujensa aukko oli hieman pienempi kuin Ritvan, mutta ne oli kuitenkin tehty ohjeiden mukaan - eikä Ninakaan ollut ajellut alapäätään, vaikka niin olin kuvitellut. Sievä musta karvoitus pilkisti hänenkin samettifarkuistaan.

Nina selvisi haasteestaan yhtä hyvin kuin Ritvakin. Hän suostui jopa poseeraamaan oheisessa kuvassa, joka otettiin naapuritontilla olevan hylätyn verstaan pihassa. Siellä oli kuvattu Ritvakin. Valitettavasti kummastakaan ei ole takaa päin otettuja kuvia. Niistä näkisi, että avohaarahousut todella ovat avonaiset edestä taakse. Ninan söpö takapuoli vilahteli kauniisti, kun hän käveli toimistomme käytävällä.

Open Crotch -arpajaiset osoittautuivat niin hyväksi tavaksi kerätä rahaa, että ne päätettiin järjestää vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa naiset esittivät toivomuksen, että arpaonni suosisi vaihteeksi miehiä. Toive ei toteutunut, sillä päävoitto meni sihteerillemme Riitalle. Hän oli kolmesta voittajasta ehkä vähiten valmis tekemään osuutensa, ja välillä näytti jo siltä, että arpajaisperinne katkeaa. Sovittuna aikana Riitta kuitenkin tuli työpaikalle avohaarafarkuissa. Hän yritti olla mahdollisimman huomaamaton ja istuskeli koko päivän työpöytänsä ääressä. Paksu villapusero peitti lähes sääntöjen vastaisesti sen, mitä ei olisi kuulunut peittää. Me muut ymmärsimme Riitan ujouden ja uppouduimme omiin töihimme emmekä vilkuilleet Riitan suuntaan. Pari kertaa kuitenkin näin hänet kävelemässä varastoon ja takaisin ja totesin, että hän on kaunis nainen. Asiaan vain ei tule kiinnitettyä huomiota. Jos olisi järjestetty "alapääkauneuskilpailu", Riitta olisi ollut voittajasuosikki - laajemmassakin kisassa kuin pelkästään työpaikallamme.

Halusimme Myös Riitasta kuvan kokoelmiimme, ja yllättäen Riitta suostuikin kuvattavaksi firman saunan laiturilla. Tämän tarinan ensimmäinen kuva esittää häntä. Riitta on ujo tyttö, joten hieno suoritus häneltä.

Nyt joku ehkä jo miettii, tähänkö tarina loppuu. Nuo kolme naistako olivat ainoat huono-onniset. Tai onnekkaat, sillä saihan suorituksesta mukavasti rahaa. Eikö kukaan mies joutunut pitämään avohaarahousuja?

Kyllä joutui. Minä! Arpajaiset järjestettiin vielä kerran, ja tällä kertaa pääpotti – eihän muita potteja ollutkaan – tuli minulle. 

Mitä! Minäkö?

Alkusäikähdyksestä selvittyäni aloin tehdä valmisteluja. Kokeilin monenlaisia asuja ja pilasin jopa yhdet farkut leikellessäni niitä liikaa.

Ensimmäiseen toimivaan yhdistelmään kuului 1940-luvulta peräisin oleva nahkatakki sekä pieneksi käyneet risat farkut. Tunsin itseni melkein Indiana Jonesiksi vedettyäni vielä halvan Hennes & Mauritz -hatun päähäni. Olisi suorastaan tehnyt mieli lähteä luontoon vaeltamaan. Vaikka farkut olivat muutamaa numeroa liian pienet, ei kiristänyt eikä puristanut mistään. Asu ei kuitenkaan ollut tarpeeksi edustava työpaikalle.

Seuraavaksi kokeilin nahkatakkia suorien housujen kanssa. Tämä yhdistelmä näytti paremmalta, mutta nahkatakki oli liian kuuma sisällä pidettäväksi. Kokeilin myös muita puseroita, joissa useimmissa oli se vika, että ne peittivät liikaa eli olivat sääntöjen - tai pukeutumiskoodin - vastaisia.

Lopulta päädyin tummaan pukuun ja suoriin housuihin. Ne olivat paras vaihtoehto työpaikalla pidettäväksi - olinhan sentään johtavassa asemassa.

Open Crotch -päivää edeltävänä yönä en nukkunut paljonkaan ja aamulla olin niin hermona, että nappasin yhden rauhoittavan tabletin ja otin toisen mukaan työpaikalle. Myöhästyin hieman, ja muut olivat jo työpöytiensä ääressä, kun saavuin. "Nuo housuthan istuvat hyvin", naurahti Ritva katsoessaan kun riisuin päällystakkia. "Paljon paremmin kuin ne, joita minä käytin". Mumisin jotain myöntävää ja totesin, että housut ovat ikivanhat ja joutivat tällaiseen käyttöön. Ja totta. Ne olivat juuri sopivasti pienet ja puristavat, joten haarojen aukaisun jälkeen ne olivat kuin mittojeni mukaan tehdyt.

Kun kävelin toimistossa ja hain tavaroita, tulin joskus vilkaisseeksi alaspäin. Tuntui aika oudolta, kun näki oman alastoman ruumiinosansa roikkuvan vapaasti housujen ulkopuolella kaikkien katseltavana. Ja kyllähän jalkoväliäni vilkuiltiin, vaikka yritin olla huomaamatta sitä.

Oli viikon viimeinen työpäivä, ja viikonlopun kunniaksi päätimme juoda lasilliset samppanjaa kokoushuoneessa. Eräästä tilaisuudesta oli jäänyt ylimääräiseksi pari pulloa, ja joku ehdotti, että nyt olisi sopiva tilanne avata ne.

En muistanut väsymystäni, joka oli hetkellisesti hellittänyt, kun olimme menneet kokoushuoneeseen. En muistanut sitäkään, että olin ottanut rauhoittavia tabletteja. Vasta juotuani pari lasillista samppanjaa nämä asiat palautuivat mieleeni. Alkoi väsyttää, ja olo oli omituinen. Tuntui, että olen aivan sekaisin. Istuuduin toimistotuoliin, joka oli keskellä lattiaa. Silmäni räpsähtelivät kiinni väsymyksestä. Puoliunessa osallistuin välillä keskusteluun, mutta kommenttini eivät tainneet olla kovin järkeviä. Jossakin vaiheessa puhe kääntyi open crotch -arpajaisiin ja housuihini. Joku naisista kysyi, miten olen ne tehnyt ja miltä niissä esiintyminen tuntuu.

Väsymys ja rauhoittavat tabletit ja samppanja saavat joskus aikaan ihmeellisiä asioita. Höpöttäessäni siitä, miltä housut tuntuvat ja millaista niissä kulkeminen on, aloin tuntea kontrolloimatonta tunnetta alavartalossani sillä alueella, missä tavallisesti on housua. Tiesin olevani väsynyt, mutta en kokenut olevani kiihottunut. Jostakin syystä alapääni tuntui olevan eri mieltä asiasta. Tunsin, että penikseni ei ollut enää täysin lepotilassa, mutta ei onneksi vielä aivan jäykkänäkään. Vetäisin takin lievettä sen peitoksi ja toivoin, ettei kukaan huomaisi mitään. Arvelin, että tahdonvoimallani saan "asiat taas pian hallintaan". Olin kuitenkin siinä määrin väsymyksestä ja kemikaaleista sekaisin, että en enää pystynyt kontrolloimaan mitä tapahtuu. Penikseni nousi esille takin raosta ja sojotti kivikovana kohti huoneen kattoa. Tunsin kuinka ahdistuksen hiki virtasi kasvoillani. Tilanne oli kiusallinen. Suunnittelin, että ryntään vessaan ja mumisen matkalla, että sori vaan, mutta...

En kuitenkaan rynnännyt mihinkään. Yllättäen ujo Riitta oli ensimmäinen, joka kommentoi tilannettani. "Hei otetaan se kuva nyt", hän sanoi ja katsoi jalkoväliini, jonka peittona yritin pitää kättäni. Muutama muu huomasi, mitä oli tekeillä, ja he yhtyivät ehdotukseen. "Nyt tulee kunnon kuva", totesi Petteri nauraen ja lähti hakemaan kameraa. "Enhän minä voi", mutisin vastustellen ja yritin selittää, että en ole tarkoittanut, että kävisi näin, ja että väsymys ja samppanja kai tekevät temppujaan.

Istuin tuolissa, ja oloni muuttui yhä vain sekavammaksi. Tuntui kuin olisin nähnyt unta, eikä mikään olisi ollut todellista. Audio-osaston Leena ja Johanna kurkistelivat pöydän takaa ja kyselivät, mitä oikein on tekeillä. Niinpä - tätä en voi selittää muuten kun sekavuuden syyksi - avasin haarani levälleen ja annoin kaikkien katsella jäykistynyttä penistäni mitään peittelemättä ja mitään salaamatta. "Oho", kuulin jonkun tytöistä sanovan.

Petteri tuli kameran kanssa ja kysyi, missä kuva otetaan. Naiset kehottivat minua siirtymään huoneen päätyyn kuvan ottamista varten. "Pidä se vain pystyssä", tiedotusosaston Tiina neuvoi. Kömmin ylös ja kävelin huoneen päätyyn. Oloni oli sekava ja kaikki tuntui yhdentekevältä. Ajattelin, että mitäs väliä millään on. Seisokoon, jos haluaa. Ja se todella näytti haluavan.

Olin sen verran sekaisin, että jopa hymyilin, kun Petteri nappaili minusta kuvia, ja naiset nauroivat. Sanoin "hei, hei vaan" ja kohottelin penistäni lihaksia jännittämällä aivan kuin huiskuttaisin kädellä joillekin. Kun kuvat oli otettu, sain asiat vähitellen kontrolliini. Kun samppanjan ja rauhoittavien tablettien vaikutus lakkasi, moraalinen krapula iski, ja häpesin temppujani.

Seuraavana maanantaina tulin työpaikalle nolona ja ilmoitin, että avohaarabileiden järjestäminen lopetetaan toistaiseksi. Jos rahaa tarvitaan, sitä kerätään jollakin perinteisellä tavalla. Tämän jälkeen asiasta ei enää juuri puhuttu. Sen verran vihjasin Petterille, joka oli kuvia ottanut, että en todellakaan ole "niitä miehiä", joilla on tapana kiihottua toisten miesten seurassa. Kaikki oli johtunut vain väsymyksestä ja samppanjasta.

Koulun paras opettaja

Yllättävä havainto

Kun aloitin lukion, luokallani oli minun lisäkseni kolme poikaa sekä parikymmentä tyttöä. Muutama oppilas keskeytti myöhemmin koulun, joten luokka pieneni vuosien kuluessa. Jo ensimmäisenä syksynä eräs pojista jätti koulun kesken, ja toinen seurasi hänen esimerkkiään seuraavana keväänä. Kun lukion kolmas luokka alkoi, olin ainoa poika luokallamme.

Olin lähes sairaalloisen arka silloin, kun olisi pitänyt kommunikoida tyttöjen kanssa. Uskalsin hädin tuskin kysyä tytöiltä jotain kouluun tai oppitunteihin liittyvää asiaa, mutta siihen keskustelut rajoittuivat. Tämä ei tarkoita, etteivätkö tytöt olisi minua kiinnostaneet muutenkin kuin koulukavereina. Totta kai olin aina pitänyt tytöistä. Lähes jokaisella luokalla aina ala-asteelta lähtien minulla oli ollut joku mielessäni joku tyttö, jota enemmän tai vähemmän palavasti rakastin. Yleensä olin ihastunut luokan kauneimpaan tyttöön, josta moni muukin poika salaisesti haaveili - silloin kun muita poikia vielä oli.

Lukion viimeisellä luokalla ihastuminen oli iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta. Olin istunut yksin mietteissäni luokan takaosassa ja tarkkaillut tyttöjä yksi kerrallaan. Mietin, voisinko kelpuuttaa tuon tai tuon tytön tyttökaverikseni, jos tilaisuus tulisi?

Hmjaa, ehkä voisin ehkä en, mietiskelin. Ei tuo tyttö, olkoon hän nyt vaikka nimeltään Riitta tai Liisa tai Elisa tai kuka tahansa, taida olla aivan minun makuuni. Ei hänessä mitään vikaa ole, mutta ei hän kuitenkaan... Mutta entäs tuo toinen. Ei hassumpi. Mutta ei ehkä minun tyyppiäni. Entäs hänen vierellään istuva? Hän muistutti erästä Bond-elokuvan tyttöä, Barbara Bachia. Hänellä oli tumma pitkä tukka, paksut täyteläiset huulet, pyöreät kauniit posket, joten mikä ettei. Hassua, etten ollut ennen huomannut, millainen kaunotar tuo tyttö oikeastaan oli, vaikka olemme käyneet jo pitkään koulua yhdessä.

Säpsähdin hereille mietteistäni, kun tyttö yllättäen käänsi kasvonsa minuun päin pitkät kiiltävät hiukset hulmuten. Hän katsoi silmiini ja hymyili valloittavasti.

Olin joskus kuullut sanonnan “rakkautta ensi silmäyksellä”, mutta en ollut kuvitellut, että niin voisi käydä minulle. Yksi ainoa hymy sai kuitenkin aikaan sen, että olin aivan myyty. Kirjoitin jo samana iltana päiväkirjaani: “X katsoi minua ovelasti koulussa tänään. Voisin vaikka pitää siitä tytöstä.” Tietenkin tytöllä oli oikea nimikin, mutta jääköön se päiväkirjani ja minun salaisuudeksi.

Barbara Bachin näköisestä tytöstä pitäminen muuttui nopeasti ihastukseksi ja rakkaudeksi. Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana kirjoittelin päiväkirjaani epätoivoisia ihailun ja rakkauden tunnustuksia - epätoivoisia siksi, että minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia tuon tytön suhteen. Miten olisi voinut ollakaan, koska enhän edes uskaltanut puhua hänelle tai muillekaan tytöille.

Lukion viimeinen vuosi kääntyi kohti kevättä, ja haaveilin yhä epätoivoisesti kauniista tummatukkaisesta tytöstä, joka oli jo saanut jonkinlaiset myyttiset mitat mielessäni. Ihailemani tyttö ei ollut enää pelkästään tyttö vaan hän oli täydellisyys. Hän oli huippuälykäs, huippukaunis, huippumuodikas, huippuviaton. Hän oli jotain sellaista, joka menee arkipäiväisen ja maallisen yläpuolelle. Keiju? Enkeli? Yliluonnollinen olento? Huomasin senkin, että hänellä ei ollut koskaan samoja vaatteita yhtä koulupäivää kauemmin vaan aina jotain erilaista. Eihän sellainen tyttö ole tavallinen kuolevainen.

Haaveet ovat haaveita ja arki on arkea. Tiesin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia saada kontaktia tuohon täydelliseen haavetyttöön, puhumattakaan, että hän koskaan kiinnostuisi minusta. Hänestä ei ollut oikeastaan edes tietynlaisten salaisten haaveiden kohteeksi. Tarkoitan nyt vähän rohkeampia, eroottisia haaveita. Jostakin kumman syystä pidin häntä niin rakastettavana ja suorastaan pyhänä, että en pystynyt yhdistämään häneen mitään intiimejä ajatuksia tai fantasioita. Äärimmäisin asia, jonka pystyin kuvittelemaan, oli hellä suudelma ja rakkauden tunnustaminen jossakin tunnelmallisessa tilanteessa. Jo tuollaisen ajatteleminen vein melkein jalat alta. Ajatus suudelmasta oli aivan pakahduttava. Näin joskus unia tällaisista tilanteista.

Eroottiset haaveet - niitäkin lukiopojilla tietysti on - piti kohdistaa joihinkin tavallisempiin tyttöihin. Kun on ainoa poika luokassa, sopivia kohteita ei ole vaikea löytää. Ja jos on oikein hurjalla päällä, voi nuoressa naisopettajassakin nähdä muutakin kuin akateemisen puolen. Mietiskelin kaikenlaista, mitä pojat mietiskelevät, mutta välillä nämä haaveeni alkoivat tuntua likaisilta ja pahoilta, kun mieleeni tuli todellinen suuri rakkauteni, “neiti täydellisyys”.

Luokan ainoana poikana olemisessa oli sekä hyvät että huonot puolensa. Joskus asetelma, yksi poika - parikymmentä tyttöä, tuntui kiusalliselta. Eräs tilanne, jossa näin koin, oli biologian tunti. Opettaja - nainen hänkin - kertoi erilaisista ihmisten anatomiaan ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista kuin “tyttöjen kesken”. Ihmettelin, eikö hän huomaa, että luokassa on poikakin. Istuin takapenkissä kasvot nolostuksesta punaisina ja tuijottelin kirjaani ja papereitani aivan kuin en lainkaan kuuntelisi mitä opettaja puhuu. Mutta tottahan minä kuuntelin. “Paisuvaiskudosta, emätin laajenee, siemennestettä... “ Lopeta jo - ajattelin. En hyvänen aika kestä olla täällä. Suunnittelin, että lintsaan seuraavan tunnin, jos vielä samasta aiheesta jatketaan. Vilkuilin syrjäsilmällä, katseleeko kukaan tytöistä minua. En saanut selvää. Kai heitäkin nolotti, kun he tajusivat, että luokassa on yksi poika, joka myös seuraa opetusta, jonka pitäisi olla “vain tytöille”.

Kevään viimeiset kouluviikot olivat meneillään. Istuin äidinkielen tunneilla poikkeuksellisesti etupenkissä ja ikkunan vieressä. Opettajamme oli nuori kaunis nainen, jonka kerrottiin eronneen itseään huomattavasti vanhemmasta miehestä. Joku mainitsi, että mies ollut kolmekymmentä vuotta vaimoaan vanhempi. Lisäksi hän oli juoppo. Pariskunta oli tavannut yliopistossa. Nuori äidinkielen opiskelija oli rakastunut itseään vanhempaan ja elämää nähneeseen mieheen, joka taisi vielä olla runoilija tai kirjailija tai jotain sellaista. Se tavallinen tarina. Mutta se tarina oli jo päättynyt. Kuin pisteenä dramaattiselle suhteelle mies oli hukkunut humalapäissään paikkakunnan rantavesiin pian eron tapahduttua. Huhuttiin jopa, että nainen oli järjestänyt asian selvitäkseen taloudellisista sotkuista, joita erosta oli aiheutunut. Huhut tuskin pitivät paikkaansa, mutta ajatus, että opettajan pöydän takana istuisi paitsi kaunis nainen myös kylmäverinen murhaaja - niin, juuri tällaisia elementtejä lukiopojat tarvitsevat rakentaessaan eroottisia fantasioitaan.

Itse asiassa en pitkiin aikoihin ollut liittänyt äidinkielenopettajaamme mitään erityisiä mielikuvia. Hän tuntui ihailevan Pablo Nerudaa ja eräitä muita vasemmistolaisia kirjailijoita, joten poliittiset näkemyksemme eivät oikein käyneet yksiin - mikä tietysti sekin oli yksi kiihottava lisä eroottiseen kuvitelmaan sen lisäksi että uskoin naisen olevan murhaaja.

Nainen oli kaunis, se minun oli pakko myöntää. Jos hän olisi ollut kymmenen vuotta nuorempi tai minä kymmenen vuotta vanhempi, asia olisi ollut toinen. Lisäksi olisin toivonut, että hän ei olisi eronnut tai siis mennyt naimisiin ja sitten eronnut. Olin itse kokematon lukiopoika, joten pystyin haaveilemaan eronneista vanhemmista naisista korkeintaan eroottisissa fantasioissani, joiden oli tarkoitus pysyäkin sellaisina. Tällaiset fantasiat, jos niitä yleensä edes oli, kuuluivat tietenkin kaikkein raskaimpaan sarjaan.

Kerran eräällä äidinkielen tunnilla istuessani annoin silmieni selailla kauniin naisopettajamme vartaloa. Istuin sopivasti sivussa ja etupenkissä, joten pystyin näkemään opettajan osittain sivulta ja etuviistosta pöydän reunan ohi. Hänellä oli tavalliseen tapaan yllään siistit ja muodikkaat vaatteet. En enää muista kaikkia asusteiden yksityiskohtia, mutta muistan kuitenkin sen, että opettajalla oli lyhyehkö hame ja vaaleat kangaskengät. Asu oli varsin nuorekas, ja sellaisen olisi voinut kuvitella myös jonkun muotitietoisen oppilaan pukevan ylleen.

Mittailin katseellani opettajamme ohuiden sukkien peittämiä sääriä ja reisiä niin paljon kun niitä hameen alta näkyi. Opettaja oli hyvän näköinen ja muutenkin hyvin säilynyt “ikäisekseen” naiseksi. En tiennyt, kuinka vanha hän oli, mutta arvelin hänen olevan lähellä kolmeakymmentä. Ikäloppu siis - ainakin lukiolaisen silmissä.

Opettajan hyvin säilynyttä vartaloa mittaillessani ja hänen sääriään ihaillessani hän yllättäen kääntyi tuolillaan hieman poikittain siten, että hänen polvensa osoittivat suoraan minua kohti. Häveliäänä poikana käänsin tietysti katseeni salamannopeasti muualle, sillä olihan minulle jo pienenä opetettu, ettei ollut kohteliasta kurkistella tyttöjen hameiden alle. Hetken päästä uskalsin kuitenkin varovasti nostaa katseeni, jolloin satuin vilkaisemaan opettajaa suoraan kasvoihin. Katseemme kohtasivat sekunniksi, kunnes käänsin taas pääni nolostuneena toiseen suuntaan ja aloin katsella ulos ikkunasta.

Uteliaisuus on vahva vietti, ja se alkoi riivata minua, kun katselin maisemia koulun pihalla. Mietin, istuukohan opettaja vielä samassa asennossa. Mietin sitäkin, näkisinkö vielä kerran hänen polvensa ja... voisinko jopa nähdä vilauksen siitä, millaiset pöksyt, alushousut tai miksi niitä kutsutaan, hänellä on päällään. Erään toisen naisopettajan pöksyt olin kerran nähnyt istuessani samalla tavalla etupenkissä. Ne olivat olleet valkoiset, ja ne olivat vilahtaneet, kun opettaja kääntyi ja muutti asentoa tuolissaan. Näkymä ei ollut juuri kiinnostanut minua. Olipahan vain jäänyt mieleeni. Nainen oli sitä paitsi vanha ja ruma.

Mutta äidinkielen opettajamme ei ollut vanha eikä missään tapauksessa ruma. Käänsin varovasti päätäni ja yritin vilkuilla syrjäsilmällä siten, että opettaja ei huomaisi minun katsovan. Vedin kirjan eteeni ja olin lukevinani sitä. Samaan aikaan silmäni skannasivat näkymiä opettajan pöydän takana. Opettaja istui vielä samassa asennossa, jalat jopa vähän kauempana toisistaan.

Ikkunasta tuleva päivänvalo valaisi aika hyvin opettajan pöydän ympäristön, joten tiesin, että näkisin ehkä pian sen mitä haluaisinkin nähdä. Olisivatko ne valkoiset? Onko kaikilla naisilla valkoiset alushousut? Ainakaan äidilläni en muistanut muun värisiä nähneeni, kun lapsena kävin hänen kanssaan saunassa. Jossakin Anttilan kuvastossa olin nähnyt punaisia ja sinisiä ja mustia naisten alushousuja. Ehkä opettajalla oli sellaiset, värikkäät. Ehkä valkoisia alushousuja pitävät vain vanhat naiset.

Valkoiset ne eivät olleet, se selvisi, kun sain käännettyä silmäni oikeaan suuntaan. Mitään valkoista ei näkynyt opettajan hameen alta. Olin taas lukevinani kirjaani, ettei opettaja huomaisi minun tuijottavan häntä. Sen jälkeen käänsin uudelleen katseeni varovasti opettajan suuntaan ja yritin analysoida hänen alushousujensa väriä. Ne vaikuttivat tummilta, mutta eivät kuitenkaan aivan pikimustilta. Opettaja liikahti hieman. Käänsin katseeni muualle.

Aivan järkyttävä ajatus oli tullut mieleeni, mutta arvelin erehtyneeni. Minun oli pakko katsoa uudelleen. Sydämeni hakkasi jännityksestä. Kasvoilleni kohosi puna. Olinko ollut oikeassa? Vai olinko nähnyt väärin?

Vilkaisin uudestaan. Tällä kertaa katseeni tarttuivat kohteeseensa kuin magneettiin, enkä saanut käännetyksi silmiäni muualle. Olin nähnyt oikein. Opettajalla ei ollut lainkaan alushousuja. Tummiksi pöksyiksi ensiksi luulemani kohde olikin opettajamme luonnollista peitettä eli häpykarvoja. Tuuheat karvat olivat lähes mustia, joten olin erehtynyt vain vähän - tai äärimmäisen paljon, riippuen siitä, puhutaanko materiaalista vai väristä.

Yllättävä näkyi sai minut tietysti aivan tolaltani. Olin täysin kokematon tyttöihin liittyvissä asioissa, ja ainoa nainen, jonka intiimit paikat olin koskaan nähnyt, oli äitini. Olinhan käynyt lapsena yhteisessä perhesaunassa. Opettajan häpykarvojen - ja taisi sieltä näkyä muutakin - näkeminen vaikutti kuin sähköisku minuun. Vasta kun sain silmäni irti tuosta odottamattomasta näystä kunnolla tajusin mistä oikein oli kyse.

Sitä mitä seuraavaksi tapahtui, sitä en olisi koskaan kehdannut kertoa edes parhaalle kaverilleni, jos minulla sellainen olisi ollut. Tuskin oli tietoisuus opettajan jalkojen välissä olevasta näystä levinnyt aivoihini, kun aloin tuntea ahtautta housuissani. Tuntui siltä, että repeän liitoksistani. En ollut ennen koskaan kokenut tilannetta, jossa silmieni kautta tuleva aistimus olisi saanut aikaan niin nopean ja voimakkaan fyysisen reaktion.

Kun selvisin ensijärkytyksestäni ja sain muutenkin itseni vähän rauhoittumaan, vilkaisin vielä kerran varovasti opettajamme hameen alle. Siellä se oli. Nyt näin jo muutakin kuin karvoja eli itse... no, rakkailla lapsilla on monta nimeä. Valitkoon itse kukin mieleisensä. Kun viimeisen kerran vilkaisin opettajan suuntaan, hän veti jalkansa häveliäästi yhteen ja käänsi vartaloaan siten, että jalat hävisivät pöydän alle. Tirkistelyni oli tainnut paljastua. Olin aivan kauhuissani sen vuoksi, että olin tuijotellut aivan liian kauan ja aivan liian monta kertaa, vaikka tarkoitukseni oli ollut vain varovasti vilkaista. Ajattelin, että en koskaan kerro kenellekään tästä häpeällisesti teostani ja siitä mitä olin nähnyt. Mieleeni ei juolahtanut lainkaan ajatus siitä, mitä opettaja mahdollisesti ajatteli, jos hän arveli minun nähneen. Vasta myöhemmin mieleeni tuli tämä ajatus sekä eräitä muita kysymyksiä, joiden olisi oikeastaan pitänyt tulla heti mieleeni. Esimerkiksi se, miksei opettajalla ollut alushousuja.

Seuraavalla äidinkielentunnilla en enää istunut etupenkissä vaan olin siirtynyt istumaan luokan takaosaan. Opettajan hameen alle kurkkiminen hävetti ja nolotti niin paljon, että en halunnut enää joutua tilanteeseen, jossa se olisi edes mahdollista. Yritin vilkuilla takapenkistä, huomioiko opettaja jotenkin erityisellä tavalla minut. Olin huojentunut siitä, että mitään tavallisuudesta poikkeavaa ei tapahtunut. Olin selvinnyt tilanteesta, jonka toivoin pian puolin ja toisin unohdettavan.

Tunnin loputtua, kun olin poistumassa luokasta, opettaja vilkaisi minuun päin, ja olin näkevinäni hymyn hänen kasvoillaan. Ainakaan ilme ei ollut vihainen, ja siitä olin tyytyväinen. Yritin hymyillä yhtä ystävällisesti takaisin.



Tapaaminen

Kevät eteni ja jäljellä olevat koulupäivät vähenivät. Kun viimeinen kouluviikko oli meneillään, lähdin iltakävelylle selvitelläkseni lukujen turruttamaa päätäni. Seisoessani erään näyteikkunan ääressä äidinkielenopettajani ilmestyi yllättäen viereeni. Säpsähdin enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä, Toivoin, että hän jatkaisi matkaansa ja minä voisin jatkaa omaa matkaani. Näin ei käynyt, vaan opettajamme puhutteli minua nimeltä ja kysyi, olinko lähtenyt iltakävelylle. Vastasin myöntävästi. Olin jännittynyt ja varautunut tilanteen johdosta, sillä en yleensä tavannut opettajia koulun ulkopuolella, eikä kukaan heistä ollut koskaan tullut vapaa-aikana juttelemaan minulle.

Opettaja aloitti kouluun liittyvistä asioista. Hän kyseli ylioppilaskirjoituksista ja tenteistä ja muusta, mikä kuuluu koulumaailmaan. Vastailin mahdollisimman virallisesti ja näytin todennäköisesti pelokkaalta. Jonkin vastauksen yhteydessä tulin vaistomaisesti teititelleeksi opettajaa, johon hän heti puuttui ja sanoi, ettei häntä tarvitse teititellä. Ei hän vielä niin vanha ole. Sinikka... tai mitä nimeä hänestä nyt tässä käytämmekään... hän on. Teimme siis ilmeisesti jonkinlaiset sinunkaupat, vaikka en oikein ollut perillä asiaan liittyvästä protokollasta.

Pakkanen kiristyi, ja kylmä alkoi nipistellä korviani ja varpaitani. Opettaja huomasi minun palelevan ja sanoi olevansa menossa asunnolleen. Hän kysyi, haluaisinko tulla juomaan kupin teetä hänen kanssaan. Olin hieman hämmästynyt tällaisesta ehdotuksesta, mutta keskustelun aikana jää oli siinä määri sulanut väliltämme, että päätin vastata myöntävästi - varsinkin kun jää ei ollut sulanut palelevilta korvanlehdiltäni. Tässä tilanteessa en lainkaan muistellut tai muistanut sitä, mitä tunnilla oli tapahtunut.

Opettajan asunto oli siisti yksineläjän kaksio kerrostalon neljännessä ja samalla ylimmässä kerroksessa. Asunto oli eräänlainen vinttihuoneisto, jossa oli ikkunat ainoastaan talon päätyseinän puolella. Talon katon muodot näkyivät sivuseinissä, jotka olivat yläosistaan kaltevat.

Opettaja kaatoi kuumaa haudutettua teetä kuppiini ja ojensi hunajapurkin. Hän näytti olevan oikeaoppinen teen juoja, mitä minä en välttämättä ollut. Juttelimme niitä näitä samalla kun pakkasen nipistely alkoi hellittää korvistani. Vaikka olen hyvin arka varsinkin naisten ja tyttöjen seurassa, en silti perusluonteeltani ole kovin pidättyväinen, kunhan tilanteen jännitys on lauennut. Niinpä keskustelin vähitellen varsin vapautuneesti samalla kun katselin hyllystä ottamaani valokuva-albumia. Sen alkulehdillä oli kuvia opettajasta nuorena opiskelijana sekä kuvia hänen ystävistään. Opettaja kaatoi minulle toisen kupillisen teetä samalla kun hän kertoi opiskeluajoistaan.

Selailin albumia samalla kun kuuntelin opettajan selostusta yliopisto-opiskelusta. Albumissa oli kuvia opettajan ystävistä, kuvia matkoilta ja sekalaisia kuvia sieltä täältä. Albumin viimeisille sivuille tullessani hätkähdin enkä tiennyt, mitä minun pitäisi tehdä tai ajatella. Olin jo panemassa albumia pois, kun opettaja nyökkäsi ja sanoi, että voin aivan rauhassa katsoa kaikki sivut. Ei niissä mitään ihmeellistä ole.

Ihmeellinen voidaan määritellä monella tavalla. Ehkä siinä ei ollut mitään ihmeellistä, että istuin myöhään illalla nuoren äidinkielenopettajamme asunnossa ja katselin hänen valokuva-albumiaan. Se, millaisia kuvia albumin viimeisillä sivuilla oli, sen sijaan voitaneen luokitella ainakin hieman ihmeelliseksi. Kuvat nimittäin esittivät alastomia naisia poseeraamassa kameran edessä erilaisissa asennoissa. Yksi naisista oli opettajamme. “Taidekuvia”, hän sanoi. “Ystäväni opiskeli valokuvaustaidetta ja pyysi minut malliksi. Meitä oli muitakin. Se oli ihan kivaa. Vähän jännitti tietysti alussa.”

Yritin näyttää mahdollisimman rauhalliselta kuvia katsellessani, mutta en voinut mitään sille, että aivoni ja kokemattoman nuoren miehen vartaloni välinen kytkös ei oikein toiminut niin kuin olisin halunnut sen toimivan. Vedin polviani koukkuun huomatessani tutun kiristävän tunteen jalkovälissäni. Kuumottava tunne nousi kasvoilleni, ja oli vähällä, etten joutunut pyyhkimään hikipisaroita naamaltani. Kylläpäs täällä on kuuma - ajattelin samalla kun kääntelin albumin viimeisiä sivuja.

Albumin takalehdellä oli kaunis edestä päin otettu alastonkuva opettajastamme muutaman vuoden takaa, hänen viimeisiltä opiskeluvuosiltaan. Sitä katsellessani minusta tuntui, että jalkani eivät kantaisi, jos juuri tuolla hetkellä pitäisi lähteä kävelemään ulko-ovelle. Eikä minusta muutenkaan olisi ollut kävelijäksi, koska olisin kai joutunut kävelemään selkä opettajaan päin käännettynä. Sydämeni hakkasi kun viimeistä päivää.

Kun olin pannut albumin pois ja saanut itseni rauhoittumaan, vihjasin opettajalle, että minun taitaa olla aika lähteä kotiin. Ennen kuin nousin sohvalta, hän otti puheeksi valokuvausharrastukseni. Kuuluin koulun kamerakerhoon, ja kuviani oli ollut koulussa järjestetyssä näyttelyssä. Minua pidettiin aika edistyksellisenä valokuvaajana. Kamerani sekä muut valokuvausvälineenikin olivat keskitasoa paremmat, ainakin lukiopoikien sarjassa. Opettaja kysyi, kiinnostaisiko minua ottaa samanlaisia kuvia, joita olin nähnyt albumissa. Saisin vähän harjoitusta sen tyyppisessä kuvaamisesta, johon minulle ei ollut tainnut olla vielä kovin paljon tilaisuuksia. Opettaja saattaisi ehkä itsekin tarvita muutamaa kuvaa lähetettäväksi eräälle hyvälle ystävälleen.

Opettaja arvasi aivan oikein. En todellakaan ollut ottanut kuvia alastomista ihmisistä, vaikka alan kirjallisuutta ja lehtiä lukeneena tiesin, että hyvällä kuvaajalla kuuluu olla tällaistakin kokemusta. Puhuttiin, että kaverini olivat saaneet houkuteltua malliksi joitakin tyttöjä ja ottaneet heistä tällaisia kuvia, mutta niitä ei koskaan näytetty julkisuudessa. Se oli kai kuulunut sopimukseen. Muuten tytöt eivät olisi suostuneet.

Asia alkoi kiinnostaa, vaikka samalla se tuntui nololta ja ties miltä. Vastasin hieman empien, että mikäs siinä, kyllä se käy, vaikka en tuolla hetkellä oikein itsekään tajunnut mitä olen lupaamassa. Opettaja kysyi, milloin voisin tulla hänen luokseen kameran ja varusteiden kanssa. Hän ei yrittänyt antaa neuvoja vaan luotti siihen, että tiedän, mitä varusteita tarvitaan. Sovimme, että tulen lauantai-iltana, parin päivän päästä. Opettaja ehdotti, että asiasta ei mainittaisi muille, vaikkei siinä mitään hämärää olekaan. Ehdotus sopi minulle.

Pääni oli aivan pyörällä, kun kävelin kotiini tähtien loistaessa taivaalta. En oikein saanut asioita järjestetyksi mielessäni. Mietin, mikä tämän kaiken takana oli, mutta en keksinyt selitystä, johon olisin itsekään ollut valmis uskomaan. Mieleni askaroi vain teknisissä kysymyksissä kuten minkä kameran ottaisin, millaista filmiä ottaisin, millaisia valaistusvälineitä ottaisin jne. Päätin heti seuraavana päivänä ostaa muutaman rullan erilaista filmiä, joista voisi valita. Aioin ottaa mukaan kaksi kameraa sekä ison laukullisen tarvikkeita. Niillä kuvauksesta selvittäisiin. Teknisten asioiden ohella mietin, mitä valmiilla kuvilla tehtäisiin. Missä ne valmistettaisiin ja kenelle ne päätyisivät.

Viikon kaksi viimeistä päivää ennen lauantaita kuluivat kuin unessa. Torstaina oli koulussa penkkarit, joiden yhteydessä näin myös äidinkielenopettajamme. Emme puhuneet toisillemme, mutta hän vilkaisi pari kertaa minun suuntaani ja hymyili. Illalla käväisin muiden oppilaiden kanssa penkkareiden merkeissä eräässä ravintolassa, mutta en oikein viihtynyt siellä. Mielessäni pyöri vain tuleva lauantain valokuvaussessio.


Lauantai-iltana keräsin kamerani ja varusteeni kasaan ja pakkasin ne isoon valokuvauskassiin. Mukana oli kaikki mitä arvelin tarvitsevani. Ainoa asia, mitä mietin, oli sopivan kuvaustaustan löytäminen. Taustaa en voinut ottaa mukaan, joten oli tultava toimeen sillä, mitä asunnosta löytyisi. Ehkä sohvat ja huonekalut ja kukat sekä muut asunnossa olevat esineet kävisivät taustasta. Kuviin tulisi kotoinen ja luonnollinen tunnelma.

Olimme sopineet, että saavun opettajan luokse kello seitsemän illalla. Olin ulko-ovella säntillisesti sovittuun aikaan. Mietin itsekin huvittuneena yllättävää täsmällisyyttäni, joka ei oikein sopinut yhteen sen luonteenpiirteeni kanssa, että minulla oli tapana myöhästyä koulusta ja muualtakin, missä piti olla tiettynä määräaikana.

Soitin summeria, ja opettaja päästi minut sisälle. Hänellä oli yllään jonkinlainen kietaisutunika tai mekko - sen tarkemmin en osannut sitä määritellä. Sen alla oli valkoinen 1960-luvun tyyliä edustava poolopaita. Paljaissa jaloissaan hänellä oli ruskeat avosandaalit, jotka jättivät punaisiksi maalatut varpaankynnet kauniisti näkyviin. Olohuoneen pöydällä paloi kynttilä. Hämärä valaistus sai huoneen näyttämään tunnelmalliselta.

“Ota pois takkisi ja istu alas”, opettaja pyysi ja osoitti ensiksi naulakkoa ja sitten sohvaa. Samalla hän käveli keittiön pöydän ääreen ja näytti kaatavan jotain laseihin. Hetken päästä, kun olin riisunut päällystakin ja istunut sohvalle, hän palasi olohuoneeseen kahta pikaria kantaen. Niissä näytti olevan punaviiniä. “Otathan sinä”, hän kysyi ja ojensi lasin minulle. En ollut erityinen viinin ystävä, mutta tällä kertaa olin niin hermostunut ja jännittynyt, että kaikki kelpasi.

Juttelimme alussa kouluun liittyvistä asioista kuten penkkareista ja tulevista ylioppilaskirjoituksista. Opettaja kävi hakemassa viinipullon pöytään ja kaatoi uudet lasilliset. Koska en yleensä käyttänyt alkoholia, viini laukaisi nopeasti jännitykseni ja sai minut rentoutumaan. Vähitellen otettiin puheeksi myös se, miksi olin paikalle tullut eli valokuvaaminen. Opettaja kysyi, vieläkö ajatus kiinnostaa minua. Vastasin, että totta kai. Siksihän olen tullut. Tässä vaiheessa huomasin itsekin, että alan ilmeisesti punaviinin ansiosta olla aika rennolla tuulella. Kasvojani kuumotti.



Kylässä opettajan luona

On helppoa puhua alastonkuvaamisesta, mutta on vaikeampaa aloittaa sitä. Istuimme kumpikin olohuoneen matalan pöydän ääressä, emmekä oikein tienneet, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Lopulta rohkaisin mieleni ja ehdotin opettajalle, että hän panisi itsensä kuvauskuntoon, eli toisin sanoen riisuuntuisi, samalla kun minä asentaisin kamerat kiinni jalustoihin ja miettisin sopivia paikkoja lampuille. Ilmeisesti omaa rohkeuttaan kerätäkseen opettaja ehdotti, että kuvaisimme myöhemmin myös minua. Ehdotus oli yllättävä, ja olisin normaalitilanteessa kauhistunut pelkästä ajatuksestakin, mutta nyt olin viinin ansiosta siinä mielentilassa, että suostuin.

Nostin kamerat laukusta ja asensin toisen niistä paikalleen. Valaisimet kiinnitin niitä varten oleviin telineisiin, joille mietin sopivia paikkoja. Opettaja riisui sillä aikaa vaatteitaan makuuhuoneessa. Kiinnitin vielä viimeisiä valaisimien johtoja, kun hän saapui makuuhuoneen ovelle ohueen punaiseen silkkiviittaan “pukeutuneena”. Jäin tuijottamaan häntä kädet vapisten ja sydän hakaten. Mietin, tuleeko kuvaamisesta mitään, kun olen edelleenkin niin jännittynyt. Pohdiskelin, mihin lamput pitäisi sijoittaa. Opettaja seisoi kynnyksellä touhujani seuraten. Kun kaikki alkoi olla valmista, sanoin hänelle, että minun puolestani voisimme aloittaa. Opettaja työnsi kätensä silkkiviitan kaulukseen ja antoi viitan valua hitaasti lattialle. Hänen alastoman vartalonsa ilmestyessä silmieni eteen tuntui, että suorastaan vapisen jännityksestä ja kiihtymyksestä. Jännitin niin paljon, että tällä kertaa en kokenut mitään aikaisemmissa tilanteissa esiintynyttä fyysistä kiihottumista. Nyt olin ammattivalokuvaaja, eivätkä sellaiset anna alapäänsä hallita työtään.

Asennoitumiseni tilanteeseen muuttui todellakin ammattimaiseksi, vaikka todellisuudessa oli luultavasti kyse siitä, että pakenin kestämätöntä tilannetta siihen, että mietin tekniikkaa ja kuvakulmia. Sovimme, että ensimmäiset kuvat otettaisiin siten, että opettaja makaa vatsallaan sohvalla hyvin aistikkaan ja seksikkään näköisenä. Tuohon viimeksi mainittuun opettajaa ei tarvinnut erikseen käskeä, sillä hän oli niin kaunis ja seksikäs kuin nainen vain voi olla.

Kun ensimmäinen sarja sohvakuvia oli otettu, muutimme valaistusta ja kokeilimme kuvia, joissa opettaja makasi selällään. Otimme muutaman tällaisen, mutta ne eivät näyttäneet mielestäni parhailta mahdollisilta, joten vaihdoimme kuvakulmaa ja välillä kuvauspaikkaakin.

Kun kuvia oli jonkin verran otettu, opettaja ehdotti suoraan edestä päin otettuja vartalokuvia. Asensin lamput siten, että valo hyväili hänen täydellistä vartaloaan ja sai sen näyttämään, jos mahdollista, entistäkin kauniimmalta. Otin käyttöön toisenkin kameran, jossa oli perinteistä mustavalkoista filmiä. Sitähän käytetään, kun otetaan taidekuvia. Seisoin kameran takana ja tähtäilin etsimien läpi. Opettaja muutteli hieman asentoaan ja minä nappailin kuvia. Tässä vaiheessa jouduin harmikseni toteamaan, että ammattilaisen asenteeni alkoi horjua. En voinut mitään sille, että katsellessani viehättävän naisen täyteläisiä rintoja ja tummaa tuuheaa häpykarvoitusta, aloin reagoida kuin nuori kokematon mies - en kuin kokenut valokuvaaja.

Yritin piiloutua kameroiden ja jalustojen taakse, kun huomasin kiristävän tunteen housuissani. Edes pari lasia viiniä ei ollut saanut estojani kokonaan häviämään, joten en halunnut näyttää naiselle, joka vielä sattui olemaan opettajani, että en pysty kontrolloimaan itseäni. Opettaja huomasi epäröintini ja piileskelyni ja kysyi, onko jokin hätänä. Vastasin vaivautuneesti ja noloissani, että ei ole. Sanat tulivat takerrellen ja joudun köhimään saadakseni ääntä kurkustani. Jännitys ja stressi alkoivat jo viedä puhekykyni.

“Ei tarvitse olla noloissaan”, opettaja sanoi. “Kai tiedät, että olen ollut naimisissa. En minä ensimmäistä kertaa näe, kun miehellä seisoo. Ota aivan rauhallisesti, otetaan kohta sinustakin kuvia.”

Opettajan sanat olivat kuin puukon kääntelemistä haavassa, sillä nyt tiesin, että hän oli huomannut asian, jota yritin salata. En tiennyt mitä pitäisi tehdä tai sanoa, joten ehdotin, että jatketaan kuvaamista. Pysyttelin vielä enimmäkseen kameroiden takana, vaikka en enää yrittänytkään taistella sitä kiistämätöntä tosiasiaa vastaan, että housujeni etumuksessa tökötti kivikova tappi, jolle en mahtanut mitään ja jolla ei ollut aikomustakaan hävitä minnekään. Tuntui, että housut olivat aivan luonnottomassa asennossa.

Otimme vielä muutaman kuvan, kunnes päätimme pitää tauon. Tauon aikana opettaja veti silkkikaavun ylleen ja minä sain housuni prässit paikalleen. Kontrolli toimi taas. Opettaja kaatoi meille molemmille vielä yhdet lasit punaviiniä, vaikka jo vähän vastustelin.

“Eiköhän oteta nyt sinusta muutama kuva”, opettaja sanoi, kun viinilasit oli juotu tyhjäksi ja hetki istuttu pöydän ääressä. Viimeinen viinilasi oli ehkä vielä jonkin verran poistanut estojani, koska nyt ajattelin jo, että samapa tuo, voin kai suostuakin. Nousin seisomaan ja kävelin kameroiden luokse. Opettaja seurasi perässäni ja pysähtyi viereeni. Hänellä oli yhä silkkinen kaapu hartioillaan. “Näytätkö, miten näillä kameroilla otetaan kuvia”, hän kysyi. “Tästä luukusta vain katsotaan, ja tästä napista painetaan”, yritin neuvoa. “Minä voin ladata kameran välillä”, jatkoin. “No niin, ei muuta kuin hommiin”, opettaja vastasi ja jäi odottamaan, että riisuuntuisin.

Vaatteiden riisuminen voi olla joskus kova paikka, eikä edes muutama lasillinen viiniä välttämättä poista estoja silloin, kun on kyse ratkaisevasta hetkestä eli tilanteesta, jossa todella pitäisi riisuuntua. Opettaja huomasi ahdinkoni. Herttaisesti hymyillen hän käveli viereeni ja alkoi auttaa vaatteita pois päältäni. “Eihän tästä muuten mitään tule”, hän sanoi nauraa kikattaen, “ellei opettaja auta”.

Yksitellen itse riisuttuna ja opettajan välillä avustaessa sekä ollessa henkisenä tukena vaatteet poistuivat ympäriltäni ja yritin jopa laskostella niitä sohvan reunalle. Kun lopulta seisoin alasti opettajan edessä, hämmästyin itsekin kuinka rentoutunut ja huoleton olin. “No niin, nyt muutama kuva”, sanoin. Olin tyytyväinen siitä, että onnistuin tällä kertaa taistelussani tahatonta kiihottumista vastaan. Arvelin, että ehkä alastomuus jännittää ja pelottaa niin paljon, että tahatonta refleksiä ei tapahdu. Sen ilmaantuminen olisi ollut tässä tilanteessa äärimmäisen hävettävä katastrofi.

Opettaja osoittautui taiteelliseksi henkilöksi ja hän osasi löytää sopivia kuvakulmia myös minusta, mistä yllätyin kovasti. Vaihdoin paikkaa ja asentoa. Otettiin kuvia edestä ja välillä takaa. Opettajan mielestä minulla oli seksikkään kiinteät pakarat. Yritin vähätellä ja totesin, että eikö kaikilla miehillä ole. Opettaja liikkui tottuneesti kameroiden takana punainen silkkikaapu yllään, eikä minun tarvinnut edes ladata kameroita. Mietin, että ehkä hän olikin meistä se ammattilainen. Mistäs minä tiesin.

Kun oli mielestäni otettu tarpeeksi kuvia, aioin pukea päälleni mahdollisimman nopeasti, sillä alasti oleminen edelleenkin jännitti ja nolotti, nyt kun asiaa oli ehtinyt vähän aikaa miettiä. Aikaisempi kiihottuneisuus ja housujen ahtaus oli nyt onneksi jo historiaa - ja sitä paitsi eihän minulla edes ollut housuja, halusin ne vain pian päälleni.

“Odotapas hetki”, opettaja sanoi hiljaisella äänellä, kun olin ottamassa vaatteita sohvan reunalta. “Emmekö vielä ottaisi muutaman kuvan minusta sekä joitakin kuvia meistä kahdesta. Aivan vain muistoksi.” Samalla hän antoi silkkisen kaavun valua hitaasti lattialle. Seisoimme alasti toisiamme tuijottaen.

En mahda - enkä ainakaan tuossa tilanteessa mahtanut - sille mitään, että reagoin silmien kautta tulevaan visuaaliseen ärsykkeeseen. Se kai on sukupuoleni yleinen ominaisuus. Opettajan kauniin alastoman vartalon näkeminen tunnelmallisen valaistuksen tuodessa esiin sen kauneimmatkin muodot ja piirteet sai taas aikaan - tai sen olisi pitänyt saada aikaan - ahtautta housuissani. Mutta koska minulla ei nyt ollut housuja, tilanne alkoi tuntua entistä nolommalta. Käännyin vaistomaisesti selkä opettajaan päin tuntiessani kuinka penikseni kasvoi, muuttui kovemmaksi ja nousi sykäyksittäin pystyasentoon. Hirveätä - ajattelin. Miten tästä selvitään.

“Höpsistä”, kuulin opettajan sanovan. “Käänny nyt vain tänne päin, ja anna minullekin vähän silmänruokaa”. “Itse olet kuvaillut ja katsellut minua koko illan, ja nyt et antaisi minun katsoa itseäsi. Ei pidä ujostella. Tämä on opettajan määräys.”

Ei kai tilanne tästä pahemmaksi enää voi mennä, ajattelin ja käännyin kohti opettajaa. Sykkivä kivikova penis oli noussut melkein vatsaani kiinni.

“No niin”, opettaja sanoi. “Pitkällä pojalla on pitkät vehkeet, tulehan lähemmäksi.” Astuin pari askelta kohti opettajaa. En ollut koskaan ollut tilanteessa, joka edes kaukaisesti muistuttaisi sitä, mitä nyt oli tapahtumassa, joten minulla ei ollut aavistustakaan, miten tapahtumat kehittyisivät. Yllätyin kuitenkin, kun opettaja kietoi sormensa penikseni ympärille ja puristi siitä. Hänen punaiseksi maalatut kyntensä näyttivät seksikkäiltä, kun ne hieman nipistivät penikseni pingottunutta ihoa. Vatsanpohjassani velloivat sellaiset tunteet, että pelkäsin jo saavani siemensyöksyn pelkästä kosketuksesta. Tunteet pysyivät kuitenkin sisälläni eikä mitään tapahtunut. Opettaja kumartui ja antoi hellän suudelman terskani päähän, joka oli niin kosketusherkkä, että rajumpaa käsittelyä se ei olisi kestänytkään.

“No, niin, nyt kun on esitelty, voidaan ottaa vielä muutama kuva”, opettaja sanoi irrottaessaan otteensa peniksestäni. “Otetaan vaikka seuraavaksi yhteiskuvia, jos sinulle käy.” Vastasin myöntävästi ja mumisin samalla, että meidän täytyy odottaa, kunhan saan “tämän” laskemaan. Penikseni ei nimittäin osoittanut vielä mitään väsymisen merkkejä. “Ei tarvitse odottaa, kyllä se siitä, ja hyvältähän se näyttää noinkin”, opettaja jatkoi ja meni lataamaan kameraa. Hän kytki itselaukaisimen päälle ja käveli viereeni. Otimme yhteiskuvan, jossa meitä seisoi kolme: opettaja, minä ja penikseni. Seuraavassa kuvassa seisoimme kasvot vastakkain siten, että penikseni oli pystyssä opettajan rintojen välissä. Asento tuntui kiihottavalta, sillä opettajan iho ärsytti miellyttävästi penikseni alapinnalla olevaa herkkää aluetta. Tämä oli toinen tilanne lyhyen ajan sisällä, milloin pelkäsin laukeavani ilman mitään varsinaista kiihottamista. Onneksi näin ei tälläkään kertaa tapahtunut.

Kuvailimme toisiamme vielä noin tunnin ajan, kunnes filmi alkoi olla lopussa. Sokeri jätetään pohjalle -periaatetta noudattaen innostuin lopuksi ottamaan lähietäisyydeltä muutamia “taidekuvia” opettajasta. Irrotin kameran jalustasta, jotta sain helpommin liikuteltua sitä sopiviin kohteisiin. Mietin, miten saisin kehiteltyä parhaat kuvakulmat. Lopulta keksin pyytää opettajaa istumaan keittiön pöydän reunalle ja levittämään jalkansa. Kiinnitin kameraan makro-objektiivin ja työnsin sen muutaman sentin päähän hänen jalkovälistään. Hänen karvoituksensa näytti tuuhealta viidakolta, kun niitä katsoi kameran etsinkuilusta. Liikuttelin valaisinta kädelläni eri paikkoihin jotta saisin valaistuksen tyydyttäväksi. Otin useita kuvia.

Kuvia ottaessani muistin kuinka olin koulussa ensimmäisen kerran huomannut, ettei opettajalla ole alushousuja. Vaikka olin päättänyt, että en koskaan mainitse kokemastani ja näkemästäni kenellekään, nyt oltiin tilanteessa, jossa arvelin voivani kysyä asiasta. Tiedustelin siis, oliko opettaja huomannut, että vilkaisin kerran tunnilla hänen hameensa alle. Vastaus ei oikeastaan yllättänyt. Opettaja myönsi paitsi huomanneensa asian, myös jo silloin päättäneensä, kuka tulee ottamaan alastonkuvia hänestä, jos sellaisia joskus otetaan. Vastaus miellytti minua.

Kun olin ottanut viimeiset lähikuvat, muistin kuinka opettaja oli vähän aikaisemmin antanut suudelman terskani päähän. Olin sukupuoliasioissa täysin kokematon, joten en tuntenut kunnolla naisen anatomiaa. Ajattelin kuitenkin yllättää opettajan ja antaa hänellekin suukon kuvaussession päätteeksi, kuten hän oli antanut minulle. En oikein tiennyt minne ja miten suukko annetaan, joten työnsin kasvoni opettajan häpykarvoituksen sekaan ja ojensin huuleni suudelmaan. Nenäni hipaisi johonkin, ja osuma sai opettajan vartalon värähtämään. Nostin kasvoni koholle ja katsoin opettajan ilmettä. “Oliko tuo herkkä paikka”, kysyin ja kosketin sormellani kohtaa, johon nenäni oli hipaissut. Opettajan vartalo värähti taas. “Haluatko, että...”, kysyin sanomatta enempää, ja opettaja nyökkäili. Päätin siis antaa uuden suudelman tällä kertaa tuohon herkkään kohtaan. Tajusin opettajan liikehdinnästä ja peitellyistä äänistä, että olin valinnut otollisen kohteen, ja opettaja piti siitä, mitä tein. Työnsin kieleni kärjen ulos suustani ja aloin liikutella sitä. Tunsin suolaisen maun suussani. Vaikka en tuntenut naisen anatomiaa, vaistoni sanoi, että se mitä parhaillaan tein, oli vastine miehen itsetyydytykselle, josta minulla poikana tietenkin oli kokemusta.

Jatkoin kieleni liikuttelua, ja se näytti saavan opettajan aivan hullaantuneeksi. Annoin kieleni liukua pitkin opettajan häpyhuulia sitä herkkää paikkaa kuitenkaan unohtamatta. Välillä työnsin kieleni kärjen vähän matkaa hänen emättimeensä. Noin viiden tai kymmenen minuutin kuluttua tapahtui jotain. Opettaja kiemurteli ja äänteli ja ymmärsin hänen kokeneen jonkinlaisen orgasmin. Työnsin kieleni vielä kerran hänen emättimeensä ja tunsin, kuinka se sykähteli. Lopetin kieleni liikuttelun ja kohotin kasvoni pois opettajan karvoituksesta. Huomasin itsekin jollakin tavalla nauttineeni tilanteesta, koska penikseni oli uudestaan kovettunut kivikovaksi oltuaan välillä jo osittaisessa lepotilassa.

Opettaja lepäili vielä hetken keittiön pöydällä ja nousi sitten istumaan peniksestäni kädellään tukea ottaen. Lopuksi hän antoi vielä hellän, aikaisempaa pidemmän suudelman terskani päähän punaisilla paksuilla huulillaan, jotka olivat yllättävän saman väriset kuin terskani tumman punertava pinta. Penikseni oli kestänyt illan rasitukset kunnialla, koska se vielä nytkin jökötti kivikovana ja lähes kiinni vatsaani kohonneena.

Olin kauhean innostunut kuvista ja mietin jo etukäteen millaiselta ne näyttävät. Oma esiintymiseni “kalu pystyssä” eräissä kuvissa tosin vähän häiritsi minua. Pelkäsin nimittäin, että valokuvalaboratorio ei kehitä kuvia, joissa on tuollainen aihe. Mustavalkoiset kuvat sen sijaan kehittäisin itse, joten niissä ei olisi ongelmia.

Koko illan kestänyt kuvaussessio oli ohi, ja puin vähitellen vaatteet ylleni. Opettaja vaikutti väsyneeltä ja meni saman tien sänkyynsä ja yöunille. Keräsin kamerat ja tarvikkeet laukkuuni ja valmistauduin poistumaan. Käväisin ennen lähtöäni vielä opettajan luona. “Et taida poika tietääkään, mitä teit”, hän sanoi ja kiitti. En täysin ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta ei se ollut niin tärkeää. Toivotimme toisillemme hyvää yötä. Sen jälkeen poistuin kasseineni ulos tähtitaivaan alle. Kello oli kolme ja lämpömittari näytti kolmekymmentä astetta pakkasta. Tuolla hetkellä mikään ei olisi voinut kiinnostaa vähemmän.

Myöhemmin tapasin opettajan vielä muutaman kerran, mutta vaatteet pysyivät molemmilla päällä eikä uusia kuvia enää otettu. Kylmänä talvi-iltana otettuja alastonkuvia hän ei lopulta halunnut itselleen vaan ne jäivät kansioihini. Katselimme niitä kuitenkin yhdessä naureskellen. Opettaja muutti pois paikkakunnalta samana keväänä, enkä ole sen koommin kuullut hänestä.

Kanoottiretki

Näin talvipakkasilla on mukava muistella viime kesää, johon kuului niin sadetta ja myrskyä kuin aurinkoa ja hellettäkin. Sade- ja myrskypäiviä en halua muistella, vaikka jouduinkin mökillä keskelle kesän pahinta myrskyä. Kun tuuli alkoi ulvoa kahden aikaan yöllä, ja salamat räiskivät joka puolella, säpsähdin hereille ja kompuroin pimeän huoneen läpi ulko-ovelle katsomaan, mitä oikein on tekeillä. En löytänyt säkkipimeässä edes vaatteita päälleni, joten katselin luonnonvoimien myllerrystä terassilla siinä asussa, jossa ensimmäiset ihmiset luonnonvoimia aikoinaan katselivat. Mutta eipä minua kukaan nykyihminen säkkipimeässä olisi nähnyt. Eikä heitä saaressa edes ollut. Puita kaatui, ja tuntui että mökki lentää ilmaan minä hetkenä tahansa, jos tuuli vähänkään vielä yltyy. Suunnittelin jo juoksevani kellariin, jos rakennus todella alkaa irrota kiinnikkeistään. Mutta talo pysyi paikallaan ja myrsky laantui. Seuraavana päivänä aloin tehdä kaatuneista koivuista takkapuita.

Helteiset päivät ovat se aika, jota kesästä mieluiten muistellaan - vaikka lämmin sääkin voi tietysti olla tylsää, jos sitä jatkuu viikkotolkulla. Viime kesänä hellepäiviä joka tapauksessa oli aivan mukavasti. Taidettiin puhua jo helleaallosta. Vai oliko niitä useitakin. Järvien vesi oli niin lämmintä, että uintimahdollisuuksien käyttämättä jättäminen olisi tuntunut melkein rikokselta. Ja kyllähän sitä tuli polskittua. Yksi uinti on erityisesti jäänyt mieleeni, ja kerron siitä kohta hieman tarkemmin.

En ole urheiluihminen, joten en ole koskaan tuntenut erityistä rakkautta mitään fyysisiä lajeja kohtaan. Liikuntaa tulee harrastettua aivan liian vähän, vaikka en sen hyödyllisyyttä kiistäkään. Satunnaisten iltakävelyjen lisäksi teen kevättalven kauniilla ilmoilla hiihtolenkkejä ja kesällä käyn rullaluistelemassa, kun lähellä sattuu olemaan siihen sopiva paikka. Tällainen satunnainen liikkuminen ei oikein täytä liikunnan vaatimuksia, mutta parempi sekin tietysti on kuin ei mitään. Yhtenä kesänä innostuin soutamaan veneellä ja kävin parin viikon ajan melkein joka päivä kiertämässä erään ison saaren, kunnes innostus soutamiseen loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Yhdelle soutulenkille kertyi pituutta kahdeksan ja puoli kilometriä, joten yhteensä tuli soudettua noin sata kilometriä. Soutelin vielä seuraavanakin kesänä, mutta silloin innostus loppui jo viikon päästä.

Vaikka soutaminen oli varsinkin vastatuuleen melko raskasta, siitä jäi kuitenkin mukavia muistikuvia. Lenkin puolivälissä avasin yleensä Coca-Cola -pullon ja söin eväitä. Juuri siinä kohdassa oli tunnelmallinen pieni lahti, jossa joskus kävin maissakin. Hieman toisessa paikassa saaren rannalla on muutama kesämökki, ja niiden rannoilla oli joskus vähäpukeisia tai jopa alastomina auringonpalvojia, useimmiten naisia, mutta joskus myös miehiä. Miehistä en välittänyt, mutta alastomat naiset toivat piristystä väsyneen soutajan mieleen. Äänettömällä soutuveneellä voi lipua ohi huomaamatta. Olen joutunut toteamaan tämän asian hieman nololla tavalla myös itse mökkiläisenä ollessani.

Makailin eräänä aurinkoisena syyspäivänä alasti patjan päällä laiturilla, kun aivan läheltä lipui äänettömästi kahden hengen kanootti. Sitä meloi mies ja nainen. He olivat ehkä pariskunta. He käänsivät häveliäästi katseensa toiseen suuntaan, kun kohotin päätäni samalla kun huomasin heidät. En ollut kuvitellut, että järvellä liikkuu melojia niin myöhään syksyllä, kun oli vielä arkipäiväkin. Makasin selälläni jalat järvelle päin, joten ei ollut epäilystäkään, millaisen näyn tulin tarjonneeksi melojille. Jalkani taisivat olla jopa vähän haara-asennossa, koska halusin, että aurinko paistaa kaikkialle. Nolo tilanne kuin mikäkin.

Omaa kanoottia minulla ei ole, mutta saan lainata sisareni kanoottia, jota hän säilyttää mökillämme. Muutaman kerran olen käynyt kokeilemassa, miltä melominen tuntuu, mutta mikään melontakärpänen ei ole sentään vielä purrut. Viime kesänä tein eräänä iltana mökiltä melko pitkän lenkin erään ison lahden pohjukkaan ja sieltä takaisin. Kilometrejä kertyi yli kaksikymmentä, mikä tottuneelle harrastajille ei ehkä ole matka eikä mikään. En ole kuitenkaan tottunut harrastaja, joten lenkki tuntui pitkältä, ja käteni olivat rakoilla kun palasin mökille. Menomatkalla näin eräässä rannassa  naisen nousevan vedestä ja kiipeävän ylös laiturin rappuja ja luikahtavan vieressä olevaan rakennukseen, jonka arvelin olevan rantasauna. Sen savupiipusta nousi savua. Olin vielä kaukana, mutta näytti siltä, että naisella ei ollut uimapukua.

Alasti uiminen maaseudulla omassa rannassa ei ole ihmeellinen asia, mutta mietiskelin silti tätä naista vielä kanoottiretkeni jälkeenkin. Tunsin nimittäin hänet jollakin tavalla - mikäli kaukaa näkemäni naishenkilö oli hän. Saattoihan uimari olla joku muukin, ehkä naisen sukulainen tai tuttava tai kuka tahansa. Talon ja rantasaunan omistajan joka tapauksessa jollakin tavalla tunsin. Hän oli eronnut nainen, jonka aviomies oli löytänyt uuden ihastuksen. Nainen ei ollut tietojeni mukaan mennyt uudelleen naimisiin, enkä ollut edes kuullut, että hänellä olisi ollut miesystävää avioeron jälkeen. Jostakin syystä ajatus tästä naisesta kahlaamassa alastomana järvessä kuin Aino Gallen-Kallelan maalauksessa, jäi pyörimään mieleeni. Nainen oli ammatiltaan opettaja, ja häntä pidettiin erittäin siveänä vanhan ajan arvojen edustajana. Eikä hän mikään hassumman näköinenkään ollut.

Helle jatkui suorastaan sietämättömänä, ja muutaman päivän kuluttua - saatuani rakot käsissäni paranemaan - lähdin uudelle kanoottiretkelle. Tällä kerralla käytin meloessani pehmeitä hanskoja, sillä en halunnut saada enää uusia rakkoja kämmeniini. Suuntasin reittini samaan lahteen, jossa olin käynyt edellisellä kerralla. Toivoin - vaikka en uskonutkaan - että nainen taas sattuisi olemaan uimassa juuri silloin, kun tulen kanootillani paikalle. Toive oli turha. Ketään ei näkynyt. Rantasaunan piipusta nousi kuitenkin savua. Arvelin, että olin tullut paikalle liian myöhään. Jatkoin melomista aivan lahden pohjukkaan, jossa nousin vähäksi aikaa jaloittelemaan eräälle uittosillalle. Avasin Coca-Cola -tölkin, jonka olin ottanut matkaevääksi vanhojen aikojen muistona. Ilma oli edelleen erittäin lämmin, vaikka oli jo ilta. Pienet hyönteiset tanssivat parvena vesirajassa. Ei juurikaan tuullut, ja järven pinta välkehti tyynenä.

Juotuani Coca-Colan laskeuduin kanoottiin ja lähdin melomaan hitaasti samaa reittiä, mitä olin tullutkin. Pienet kalat hyppelivät kanootin vierellä. Kauempana taivaalla kaarteli kaksi lokkia. En kuvitellut enää tällä paluumatkalla näkeväni ketään. Aivan uteliaisuudesta meloin melko läheltä rantaa ja rantasaunaa, jossa olin nähnyt naisen muutama päivä aikaisemmin. Halusin nähdä paikat tarkemmin. Tiesin, että melominen yksityisrantaa hipoen ei ole kovin kohteliasta, mutta ajattelin, että talon asukkaat ovat jo sisällä, eikä kukaan huomaa minua.

Lähestyin talon laituria hitaasti lipuen. Pidin melaa kohotettuna ja vetäisin sillä järven pintaa vain hyvin harvakseen, niin että kanootti pysyi liikkeessä. Laituri oli noin kymmenen metriä pitkä. Sen päästä laskeutuivat yksinkertaiset portaat järveen. Rantasauna oli suoraan laiturin jatkona. Saunan ja laiturin välissä oli pieni terassi. Itse rakennus näytti vanhalta. Se oli maalattu punaiseksi niin kuin perinteiset rakennukset maalla on ollut tapana maalata. Saunan nurkalla pystyssä oli puinen vanha tynnyri. Mietin, kuinkahan vanha se oli, ja mitä siinä oli viimeksi säilytetty.

Rakennushistoriallisia yksityiskohtia miettiessäni annoin kanootin hiljalleen lipua noin parinkymmenen metrin päästä laiturin vierestä. Olin nähnyt sen mitä olin halunnutkin, joten painoin melan kärjen veteen ja annoin kanootille lisää vauhtia. Arvelin, että mökilleni melomiseen menisi vielä noin tunti. Juuri kun pistin melan toisen pään veteen aikoen kiihdyttää kanootin normaaliin matkavauhtiin, edessä rannassa - olin vielä melko lähellä rantaviivaa - käveli viinimarjapensaiden takaa nainen ja heilutti minulle kättään. Menin aivan paniikkiin tästä yllättävästä tapahtumasta. Mietin, aikooko nainen antaa minulle ankaran nuhtelun siitä, että olin melonut niin läheltä yksityistä rantaa. Hidastin vauhtia ja odotin pahinta.

"Hei, mitä kuuluu", nainen sanoi ja käveli hietikolle lähelle vesirajaa.

"No, mikäs tässä, lähdin vähän melomaan, anteeksi, että meloin näin läheltä", kuulin itseni sanovan pelokkaalla äänellä aivan kuin olisin ollut irtaantunut ruumiistani ja kuunnellut jonkun muun puhuvan. Odotin, haukkuuko nainen minut vai millainen rangaistus röyhkeydestäni seuraa. 

"Höpsis", nainen vastasi. "Kyllä tästä saa meloa."

Huokaisin helpotuksesta, mutta yritin vielä puolustella ja selitellä melomistani. Nainen tyynnytteli minua ja toisteli, että ei ole mitään hätää, eikä tuttujen ihmisten liikkuminen ole ennenkään heitä haitannut, olivatpa ihmiset sitten maalla tai vesillä. Ei ole montakaan vuotta siitä, kun koko lähiseudun posti haettiin vielä heidän pihastaan, nainen selitti. Ja jotkut läheisen saaren mökkiläiset hakevat postinsa vieläkin. 

Kun alkujännitys oli sulanut, aloimme jutella kaikenlaista. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, tunsin tämän naisen, vaikka en ollut ollut hänen kanssaan missään tekemisissä pitkään aikaan. Olimme käyneet samaa koulua, ja tavanneet joskus myöhemmin erilaisten harrastusten merkeissä. Naisen nimi oli Pirjo.

Keskustelimme yhteisistä tutuistamme. Mitä kuluu sille ja mitä kuuluu tälle. Ja muistatko sen,  ja muistatko tämän. Tällaistahan nimellisesti toistensa tuntevien ihmisten jutteleminen usein on. Yhteisiä asioita, joista voisi puhua, ei ole monia.

Ahtaassa kanootissa paikallaan istuminen ei ole  mukavaa, ja se alkoi näkyä olemuksessani. Liikahtelin hermostuneena ja kääntelehdin paikallani samalla kun pidin kanoottia melan avulla kiinni järven pohjassa. Ajattelin jo, että lähden jatkamaan matkaani, sillä eiköhän tässä ole jo tarpeeksi juteltu. Pirjo vaikutti kuitenkin halukkaalta jatkamaan keskustelua. Hän kyseli kaikenlaista.

"Ehkä voin nousta hetkeksi jaloittelemaan, ennen kuin lähden jatkamaan matkaa", sanoin, vaikka pelkäsin tällaisen asian kysymisen olevan sopimatonta. "Totta kai", Pirjo vastasi. "Nouse ihmeessä, minä voin auttaa."

En tarvinnut apua kanootista nousemiseen, vaikka pitkän kanootin saaminen rantaan siten, että sieltä voisi nousta maihin kuivin jaloin, on hankalaa. En edes yrittänyt tätä vaan potkaisin kengät jaloistani, riisuin sukat, käärin housunlahkeet ja astuin veteen. Kahlasin maihin ja vedin kanootin perässäni puoliksi kuivalle maalle. Siinä on ja pysyy, ajattelin.

"Huomasin, kun meloit tästä vähän aikaa sitten," Pirjo sanoi. "Käytkö useinkin melomassa?" Vastasin, että en kovin usein, mutta viime päivinä on tullut tehtyä muutama lenkki. Helteisellä ilmalla on mukava vähän viilentyä vesillä. En maininnut mitään siitä, että olin melonut paikan ohi jo muutama päivä aikaisemmin, eikä Pirjokaan puhunut asiasta mitään. Huomasin, että saunan savupiipusta nousi edelleen savua.

"En kai tullut sopimattomaan aikaan häiritsemään esimerkiksi saunassa käymistä, vai mitä tuolla lämmitetään", kysyin ja kaduin samalla kysymystäni. Mitä ihmettä se nimittäin minulle kuuluu, mitä joku omassa kotirannassaan lämmittää, ja milloin joku on suunnitellut käyvänsä saunassa.  "Anteeksi, tyhmä kysymys, ei ollut tarkoitus udella", lisäsin häpeissäni. 

"Eivät minun touhuni niin tärkeitä ole", Pirjo vastasi naurahtaen, ja mistä ihmeen tyhmästä kysymyksestä oikein olin puhunut. Kyllä häneltä saa kysyä. Yritin vielä kääntää tahdittomuuteni kohteliaisuudeksi ja kehuin talon rantaa; sen kauniita istutuksia ja tunnelmallista saunarakennusta. Totesin, että tuollainen vanhan ajan perinteinen sauna alkaa olla jo harvinaisuus, ja sellaisessa varmaan saa parhaat mahdolliset löylyt ainakin kerrostalojen sähkösaunoihin verrattuna.

"Käy kokeilemassa", Pirjo vastasi yllättäen.

"Mitä, ööh, tuota, siis...", mumisin enkä tiennyt mitä minun pitäisi sanoa.

"Niin, että käy kokeilemassa, aivan vapaasti, minulla on vielä vähän hommia tuolla talossa, ja saat kahvitkin ennen kuin lähdet. Käy vain. Aivan rauhassa. Ja voit käydä uimassakin."

Tarjous tuli niin yllättäen, että en oikein osannut vastata.

"No jos... no jos minä nyt sitten käyn kokeilemassa, mutta ei kai tästä ole vaivaa sinulle", sanoin änkyttäen. "Ei mitään vaivaa", Pirjo vastasi. Saunapuita kyllä riittää, ja voitkin heittää uuniin uuden puun, jos lämpö alkaa laskea."

Pirjo vei minut saunarakennuksen ovelle ja sytytti valon pukuhuoneeseen, joka oli ensimmäisenä oven takana. "Tuon oven takana on sauna, ja samassa tilassa on pesuvettäkin, mutta erillistä pesuhuonetta ei valitettavasti ole", hän neuvoi ja käveli saman tien rakennuksen pihan puoleisesta ovesta ulos.

Ajattelin, että kun kerran puolipakolla määrätään, niin kai sitä on toteltava. Ainahan uusi erilainen sauna on mielenkiintoinen kokemus, vaikka en varsinaisesti mikään saunaihminen olekaan. Riisuin vaatteeni pukuhuoneen penkille ja avasin saunahuoneen oven. Lämmin ilma tulvahti kasvoilleni, kun kävelin kohti lauteita. Päätin heti katsoa, pitäisikö uuniin lisätä puita. Tuli oli jo melkein sammunut, joten kaivoin seinän vieressä olevasta kasasta pari koivukalikkaa ja työnsin ne kiukaan alle. Kiipesin lauteille ja istuin hiljaa paikallani kuunnellen liekkien huminaa kiukaassa ja siitä lähtevässä peltiputkessa.

Saunarakennus oli vanha, mutta saunaan oli tehty uudistuksia. Kiuas oli nykyaikainen jatkuvalämmitteinen ja siinä oli erillinen lokero veden lämmittämiseksi. Lokeron kyljessä oli hana. Seinässä oli kylmävesiraana ja sen vieressä yksi peltiämpäri sekä muovisia sankoja ja vateja. Pienellä jakkaralla saunan nurkassa oli shampoopulloja sekä vanhalla lautasella oleva kulunut saippua, jonka väri näytti olevan vaaleanvihreä. Katossa oli lamppu, joka valaisi riittävästi, mutta jätti kuitenkin saunan tunnelmallisella tavalla hämäräksi.

Istuttuani lauteilla noin kymmenen minuuttia tai vähän kauemmin, aloin tuntea oloni hieman tukalaksi. Päätin käydä lyhyesti järvessä kastautumassa ennen kuin tulisin takaisin pesulle ja lopettaisin saunomisen. Uimahousuja minulla ei ollut, mutta arvelin ettei niitä tarvita. Mielessäni oli vielä muutaman päivän takainen näky, jossa alaston nainen menee uimaan tästä samasta saunasta ja samasta rannasta. Joten eiköhän se ollut sallittua minullekin.

Aukaisin pesuhuoneen oven ja kävelin terassille. Vilkaisin varmuuden vuoksi, näkyykö missään ketään, ennen kuin lähdin kävelemään laiturille. Aurinko oli juuri painumassa isojen puiden taakse lahden pohjukan suunnassa. Pieniä hyönteisiä lenteli parvina ilmassa. Lämpötila oli todennäköisesti vieläkin lähes hellelukemassa kuuman hiostavan päivän jälkeen. Mietin, milloin alkavat ensimmäiset ukkospilvet kertyä taivaalle. Nyt niistä ei vielä ollut tietoakaan.

Kävelin laiturin päähän ja muistelin samalla, että tätä laituria pitkin käveli alaston nainen muutama ilta aikaisemmin, ja ties vaikka olisi kävellyt tänä iltanakin. Seisoin hetken laiturin päässä ja laskeuduin veteen. Vesi ulottui suunnilleen reisieni puoliväliin, joten tähän laituriin ei isolla laivalla voisi tulla. Eikä tältä kannattaisi hypätä pää edellä veteen. Järven pohja oli mutainen, ja siinä tuntui joitakin kiviä ja katkenneita oksia, joten kahlaaminen oli hieman hankalaa. Etenin syvemmälle, ja kun vettä oli riittävästi, laskeuduin kokonaan veteen ja lähdin uimaan. Uin melko kauas rannasta ja tein vielä lenkin rannan suuntaisesti.

Kun olin kahlaamassa takaisin laiturille, näin Pirjon seisovan saunan seinän vieressä. En tiennyt, oliko hän nähnyt minun olevan uimassa. Minua alkoi jo hieman paleltaa, joten kiipesin laiturille. Tällöin Pirjo huomasi minut - tai oli huomannut jo aikaisemmin. En tiennyt mitä minun pitäisi ajatella tai tehdä, koska olinhan sentään alasti. Pirjo ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pois, niin kuin naiset yleensä tällaisissa tilanteissa tekevät. Luontainen häveliäisyys sai oloni levottomaksi. "Vesi on todella lämmintä", sanoin, kun en muutakaan keksinyt, samalla kun kävelin laituria pitkin. Pirjo oli noin kymmenen metrin päässä, kun lähestyin saunarakennusta. "Niin on", hän vastasi ja lisäsi, että kahvikin alkaa olla valmista. "Haluatko saunakaljan", hän kysyi yllättäen. Mumisin, jotain epämääräistä, jonka voi kai tulkita myöntäväksi vastaukseksi. Sanoin samalla, että en haluaisi olla häiriöksi, ja olen jo nyt tainnut viivyttää Pirjon omia saunasuunnitelmia ja muitakin suunnitelmia. Lisäsin vielä, että,Pirjon ei pidä nähdä vaivaa minun takiani, sillä varmaan lähden aivan kohta jatkamaan matkaani. Pirjo vastasi jotain, mutta en kuullut mitä hän sanoi. Samalla kun menin sisälle pukuhuoneeseen, Pirjo lähti kävelemään jonnekin saunan edustalta. Ajattelin, että ehkä hän menee  hakemaan lupaamaansa saunakaljan ja jättää sen minulle pukuhuoneen pöydälle. 

Panin vielä pari puukapulaa saunan uuniin ja kiipesin lauteille. Istuttuani hetken kuulin, kuinka pukuhuoneen pihanpuoleinen ovi aukesi. Joku - ilmeisesti Pirjo - puuhaili jotain pukuhuoneessa. Arvelin, että hän tuo lupaamansa kaljan. Ajatus oluen tarjoamisesta tuntui sikäli erikoiselta, että Pirjoa pidettiin yleensä täysin raittiina. Kerrottiin, että hänen avioeronsakin oli johtunut osittain miehen liian kovasta alkoholin käytöstä. Pirjo ei ollut sietänyt juopoksi retkahtanutta miestään, joka avioliiton alkuaikoina oli tuskin lainkaan käyttänyt alkoholia. Tällaisten kokemusten valossa oluen tarjoaminen minulle tuntui siis erikoiselta, varsinkin kun en itsekään ollut oluen juojan tai yleensä edes alkoholin käyttäjän maineessa. Absolutisti en ollut, mutta kohtuukäyttäjien äärimmäisestä päästä kuitenkin.

Oluen juomista mietiskellessäni saunahuoneen ovi aukesi ja Pirjo astui sisälle siinä asussa, missä saunaan astutaan, kun tullaan kylpemään. "Hei", hän sanoi ja heilautti kättään. "Onko uunissa tarpeeksi puita", hän kysyi ja kumartui avaamaan uunin luukun. "Näyttääpä olevan", hän jatkoi ja löi luukun kiinni. Sen jälkeen hän kiipesi lauteille vähän matkan päähän minusta, käytännössä kosketusetäisyydelle. Ei laude toisaalta kovin leveä ollutkaan. Toiseen suuntaan kulkevalla lauteella oli erilaisia sankoja ja astioita, joten ei sinne olisi voinut istua.

Olin Pirjon yllättävästä tulosta niin hämilläni ja jossakin määrin järkyttynyt, että en osannut sanoa yhtään mitään. Ajattelin vain, että tällaiset ovat siis tämän vanhan maatalon saunatavat.

En luonnollisestikaan kehdannut katsoa Pirjon suuntaan vaan pälyilin levottomana pitkin hirsiseiniä. Alastoman vieraan naisen tuleminen täysin yllättäen samaan aikaan minun kanssani lauteille tuntui ajatuksena täysin mahdottomalta. Absurdilta suorastaan, kun olin sentään lähtenyt vain melomaan. Eihän tällaista tapahdu, mietin itsekseni.

Katkaistakseni hiljaisuuden, joka alkoi käydä jo hermoja raastavaksi, sanoin jotakin yhdentekevää. Kysyin saunarakennuksen historiasta. Milloin se on tehty, kuka sen on tehnyt. Ja muuta tällaista. Pirjo vastaili kysymyksiini. Häntä ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan rakennushistoria vaan henkilöhistoria. Hän halusi puhua asioista, joista ei ollut voinut puhua kenellekään vuosikausiin. Sauna oli siihen sopivan intiimi paikka. Saunassa kaikki on paljastettu, eikä salaisuuksia ole.

"Anteeksi, että tulin tänne saunaan kanssasi", Pirjo sanoi yllättäen. "En tiedä, mikä minuun meni, siitä on niin kauan", hän jatkoi ja hänen äänensä kuulosti liikuttuneelta. "Ei haittaa. Ei haittaa mitään, minä ymmärrän", vastasin epäröiden, vaikka en ollut kunnolla tiennyt, mitä minun pitäisi ymmärtää. Pirjo jatkoi: "Sen jälkeen kun Isto lähti, en ole käynyt saunassa kuin vanhojen naisten tai lasten kanssa, ja useimmiten aivan yksinään. Tällaisina kesäiltoina muistuvat mieleen entiset ajat. Muistan kuinka istuimme Iston kanssa terassilla ja kävimme yhdessä saunassa. Se aika ei koskaan tule takaisin. Anteeksi, olen ihan hassu. Toin Istollekin saunakaljaa, hah, hah, haa."

Saunakaljan mainitessaan Pirjo ensiksi naurahti hysteerisen oloisesti ja alkoi sitten nyyhkyttää.

Asia oli kääntynyt niin odottamattomaan suuntaan, että menin melkein sekaisin itsekin. Yritin sanoa jotain, mutta sanoissani ei ollut paljoa järkeä. 

"Minä ymmärrän. Tai en ymmärrä. Tai siis ymmärrän tavallaan, anteeksi."

Pirjo purskahti taas yllättäen nauramaan. "Anteeksi, anteeksi", hän hoki. "Taidan olla vähän sekaisin tänään."

Yritin rauhoittua ja rauhoittaa myös Pirjoa. Kerroin, että olen kokenut itsekin aivan hirveitä asioita, vaikka ne ovatkin erilaisia kuin Pirjon kokemat.

"Kyllähän minä tiedän", Pirjo vastasi. "Satoja vuosia suvulla olleen maatilan tyttärenä tiedän, tai en tiedä, mutta pystyn kuvittelemaan, miltä tuntuu tällaisen maatilan ja samalla kodin menettäminen. Minua alkaa jo hävettää nämä omat valitukseni. Minä menetin sentään vain mieheni. Taidan olla väsynyt."

Pirjo nyyhkytti vielä hieman, mutta alkoi jo rauhoittua. Käännyin katsomaan hänen suuntaansa ja yritin lohduttaa häntä. Sanoin, että ei asioita kannata vertailla tai panna suuruusjärjestykseen. Vihjasin myös, että ehkä Pirjo voi vielä saada jostakin uuden miehenkin, kun panee töpinäksi ja alkaa etsiä. Kyllähän noin hyvän näköinen, älykäs ja varakas nainen puolison löytää. Hyvän näköisestä naisesta puhuessani tulin ensimmäisen kerran hieman pidempään - olin jo vähän vilkuillut - katselleeksi Pirjoa niin kuin mies katsoo naista. Eikä kehuni, jonka tosin esitin enemmän kohteliaisuudesta kuin missikisojen tyylituomarin ominaisuudessa, millään tavalla turhaa ollut.

Pirjo oli keski-ikää lähenteleväksi naiseksi harvinaisen nuorekas ja hyvin säilynyt. Hän oli melko pitkä, kuten minäkin, ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. Hänellä oli tummat puolipitkät hiukset. Terveet elämäntavat, kuten tupakoimattomuus ja alkoholista pidättäytyminen sekä liikunta ja terveellinen ruokavalio, näkyvät ihmisessä myös päälle päin. Pirjossa ne selvästi näkyivät. Ja henkiseen sivistykseen liittyy usein myös sen tyyppisten sosiaalisten verkostojen ylläpito, jotka auttavat ylläpitämään hyvää psyykkistä ja fyysistä kuntoa. Tämähän on todettu syyksi siihen, että suomenruotsalaiset elävät keskimäärin vanhemmaksi kuin suomenkieliset suomalaiset.

Seksuaalisessa mielessä en Pirjoa arvioinut, sillä se olisi ollut tuossa tilanteessa kohtuutonta. Mutta hyvin säilynyt kaunis nainen on jo luonnostaan vastakkaisen sukupuolen edustajan näkökulmasta seksuaalisessa mielessä kiinnostava - ja sopivissa olosuhteissa kiihottavakin.

Ja minä olin vastakkaisen sukupuolen edustaja.

Kun Pirjo sai purettua pahan olon mielestään, tunteet alkoivat rauhoittua puolin ja toisin. Saunassa oli edelleen melko kuuma, joten mieleni teki uudestaan uimaan.

"Voin kai käydä vielä toisen kerran uimassa", kysyin Pirjolta, ja hän vastasi nyt jo kokonaan rauhoittuneena, että "joo, joo, ilman muuta". Nousin paikaltani ja vilkaisin Pirjon suuntaan vihjaten katseellani, lähteekö hänkin. Pirjo nousi minun jälkeeni ja seurasi minua ulos. Kävelimme yhdessä laiturin päähän ja laskeuduimme järveen. Aurinko oli jo laskenut, mutta keskikesän yöt eivät ole koskaan pimeitä.

Uimme yhdessä pitkän lenkin sanoen silloin tällöin sanan tai lauseen toisillemme. Kaksi joutsenta lensi matalalla ylitsemme kovalla äänellä kotkottaen. Ne laskeutuivat jonkin matkan päähän niin, että vesi kohisi kovalla äänellä. Kohahdus ja joutsenten kotkotus kiiri kaikuna tyynellä järvellä. En olisi vielä muutama tunti aikaisemmin pystynyt kuvittelemaan, mitä ilta oli tuonut tullessaan. En todellakaan. 

Palasimme vielä hetkeksi saunaan, jossa pesin vartaloni sekä hiukseni penkiltä ottamallani saippualla ja shampoolla. Myös Pirjo pesi hiuksensa. En viitsinyt enää kolmatta kertaa käydä uimassa vaan huuhtelin itseni vatiin laskemallani kuuman ja kylmän veden sekoituksella. Myös Pirjolle riitti yksi uintilenkki.

Pirjon liikkuessa vatien ja kippojen kanssa hiuksiaan pestessään ja huuhdellessaan sain tilaisuuden tarkkailla hänen vartaloaan hieman tarkemmin. Tarkkaileminen oli siinä mielessä turvallista, että Pirjo piti silmiään kiinni, jotta niihin ei menisi shampoota. Hän oli ikäisekseen melko hoikka myös vatsan alueelta, joka tässä yltäkylläisyyden maailmassa tahtoo olla monille nykynaisille ja ennen kaikkia miehille ongelma. Pirjon rinnat olivat keskikokoiset tai vartalon hoikkuuteen nähden ehkä jopa hieman keskimääräistä kookkaammat. Nännit ja nännipiha taas olivat rintojen kokoon nähden ehkä hieman keskimääräistä pienemmät, kutenkin täysin normaalin kokoiset. Pirjo oli perinteinen nainen siinä mielessä, että hän ei ollut ajellut alapäätään. Karvoitus oli tuuhea ja ulottui jopa hieman reisiin sekä kapeana viiruna melko pitkälle vatsaan. Todellinen luonnonmukainen Hippie Queeen. Mietin, käykö Pirjo koskaan uimahalleissa, koska siellä hoidetut bikinirajat sentään ovat "must".  Tummat kainalokarvat oli ehkä joskus ajeltu mutta ei pitkään aikaan.

Pirjoa katsellessani ihmettelin oikeastaan vain sitä, miksi katseleminen ei herättänyt minussa mitään "miehisiä" tunteita. Arvelin, että ehkä keskustelumme ja Pirjon "avautuminen" elämänkokemuksistaan oli ollut sen verran rankka kokemus meille kummallekin, että seksuaaliset ajatukset eivät yksinkertaisesti sopineet kuvaan. Sitä paitsi suomalainen perinnekin lähtee siitä, että saunassa ei mietitä seksiä.

Mutta pukuhuoneessa voidaan jo miettiä.

Pestyämme ja huuhdeltuamme itsemme menimme pukuhuoneeseen. "Oi anteeksi, en huomannut tuoda sinulle pyyhettä", Pirjo sanoi nolostuneena. "Ei haittaa, ei haittaa, olen pian kuiva ilman pyyhettäkin", vastasin.

Pukuhuoneessa oli yksi ainoa pyyhe, ja Pirjo tarjosi sitä minulle niin kuin kohtelias ihminen tuollaisessa tilanteessa tekee. Kieltäydyin pyyhkeestä ja sanoin, että voin korkeintaan lopuksi kuivata siihen hiuksiani, mutta käyttäköön Pirjo sitä ensiksi. Toista pyyhettä ei missään tapauksessa tarvitse hakea. 

Pirjo kääri pyyhkeen lanteilleen niin, että hänen rintansa jäivät näkyviin. Istuimme pukuhuoneen penkeillä toisiamme vastakkain. Pukuhuoneessa oli pieni jääkaappi, josta Pirjo kehotti minua ottamaan olutpullot meille kummallekin. Olut oli tsekkiläistä. Avasin pullot ja kaadoin kummallekin lasit täyteen pienen pöydän päällä. Laseja oli seinäkaapissa. "Ostin muutaman pullon City-Marketista", Pirjo selosti samalla kuin kuivasi itseään pukuhuoneen ainoalla pyyhkeellä. "Juon hyvin harvoin olutta tai muutakaan alkoholia. Olen nähnyt tarpeeksi, mitä liika juominen voi saada aikaan, mutta ei nyt puhuta siitä."

"Sinullako ei siis ole miesystävää? Onko ollut ketään sen jälkeen kun tuli avioero?" Takertelin hieman puheessani, koska en tiennyt miten tällaiset kysymykset pitäisi muotoilla, ja voiko tällaisia asioita edes kysyä. Tästä asiastahan oli toisaalta jo puhuttu saunassa, ja halusin tietää enemmän.

"Ei ole ollut", Pirjo vastasi. "Siitä on kulunut näihin aikoihin melko tarkkaan kahdeksan vuotta, kun viimeksi olen istunut ja katsellut alastonta miestä." Pirjo antoi katseensa kulkea pitkin vartaloani. "Anteeksi, että olen näin julkea, ei minun pitäisi katsoa," hän sanoi, mutta ei kääntänyt katsettaan poiskaan.

"Ei se mitään", vastasin ja levitin jalkojani hieman enemmän haara-asentoon samalla kun oikaisin niitä. Vasemman jalan isovarpaani kosketti Pirjon varvasta. En tiedä miksi annoin tämän tapahtua. En tiedä sitäkään, miksi olin niin provokatiivisessa asennossa yrittämättä peitellä mitään. Ehkä siksi, että Pirjolla olisi enemmän katseltavaa. Tuskin hän nimittäin käsivarsiani tai sääriäni halusi katsella, näin ainakin tulkitsin hänen puheensa. Joimme lasit tyhjiksi ja kaadoin lopun pullojen sisällöstä laseihin. Tsekkiläinen olut ei ollut hassumman makuista. Merkki oli minulle ennestään tuntematon.

"Onko tuo täysin lepotilassa", Pirjo kysyi yllättäen katsoen jalkoväliäni. Olut oli ehkä poistanut hänen estojaan, joita ei tosin alun alkaenkaan kovin paljon näyttänyt olevan. Pirjo ei varsinaisesti kertonut, mitä hän tarkoitti, mutta ymmärsin kyllä. "Tarkoitan, että sinulla on isompi kuin Istolla, vai onko tällaisen asian toteaminen paha asia", hän täsmensi.

Vaikka ilmapiiri olikin edennyt jo jonkin aikaa "tiettyyn suuntaan", säpsähdin näin suorasukaista kysymystä. Säpsähdin sitä niin paljon, että oikein hätkähdin.

"Ai anteeksi, ei ollut tarkoitus... en ymmärrä, miten minä oikein", Pirjo lepytteli hellyttävällä ja anteeksi pyytävällä äänellä aivan kuin olisi tehnyt minulle jotain pahaa. "Ei haittaa, ei haittaa", vastasin häkeltyneenä. "Saahan sitä kysyä. Ja vastaus on, että kyllä se ainakin vielä silloin oli lepotilassa, kun kysyit, ja taitaapa olla vielä nytkin."

Itse asiassa säikähtäminen oli saanut "sen" vajoamaan vieläkin enemmän lepotilaan, jos  tämä nyt yleensä oli mahdollista.

"Istolla oli pienempi, mutta niinhän sitä sanotaan, että koko ei ratkaise. Silloin kun tuo ei ole... anteeksi että vielä jatkan ... lepotilassa, se varmasti on isompi kuin Istolla. Mutta sitähän minä en tule tietämään, hih, hih. Enhän? Anteeksi, puhun nyt aivan sekavia."

Tunteet mylläsivät sisälläni, enkä itsekään pystynyt analysoimaan niitä. Huomasin vain, että oluen juominen oli tehnyt oloni rennommaksi ja huolettomammaksi. Alkoholia normaalisti käyttämättömällä jo yksi pullo vaikuttaa. Oikaisin ja levitin vielä vähän jalkojani nähdäkseni - ja totta puhuen näyttääkseni myös Pirjolle - mitä mieltä puheenaihe eli "se" oli asiasta. Oliko sillä jotain sanottavaa. "Se" oli Pirjon mielestä lepotilassa isompi kuin Istolla. Oliko se isompi myös silloin, kun se ei ollut lepotilassa.

"Ehkä tulet pian näkemään", sanoin Pirjolle samalla kun tunsin veren virtaavan penikseeni sen alkaessa jäykistyä nykäyksittäin. Pirjo naureskeli ja siirtyi viereeni istumaan nähdäkseen lähempää sykähtelevän ja koko ajan paksummaksi muuttuvan elimeni. Levitin jalkani nyt jo melko leveään haara-asentoon. Halusin näyttää kaiken kunnolla, kun kerran näyttämään oli alettu. Vedin itseäni hieman takakenoon, puolimakaavaan asentoon, ja nostin lantioni mahdollisimman ylös, jotta "se" katselisi maailmaan mieluummin korkealta vuorelta kuin matalasta laaksosta - ja jotta "se" näyttäisi mahdollisimman suurelta. Sehän tässä oli tavoite.

"Isompi on, paljon isompi", Pirjo hihkui, vaikka "se" ei ollut vielä edes täydessä mitassaan. "Kuinka pitkä se on", Pirjo kysyi. Hän oli sykkivän penikseni katselemisesta niin innoissaan että pudotti pyyhkeenkin lattialle.

"Kahdeksantoista senttiä, tai jopa vähän yli aivan äärimitoissaan", vastasin. "Seitsemäntoista ja puoli senttiä vähintään, vaikka sillä ei paras päivä olisikaan. Yläpinnasta mitattuna aivan oikeaoppisesti." Selostin peniksen ominaisuuksia kuin autokauppias, joka esittelee urheiluauton kuutiotuumia.

"Milloin olet sitä mittaillut, ja mittaavatko kaikki miehet pippeleitään", Pirjo kysyi. Vastasin, että todennäköisesti jokainen mies joskus mittaa pikkukaverinsa, kun sen koosta niin paljon puhutaan.

"Helppohan se on mitata mittanauhalla. Lepotilassa minulla on kaksitoista- tai kolmetoistasenttinen. Sitä on vähän vaikea sanoa, koska lämpötila vaikuttaa, eikä siinä ole pelkästään ON ja OFF -asentoa vaan lukematon määrä asentoja siltä väliltä. Milloin se edes on tarkasti ottaen lepotilassa. Kuumasta kylvystä noustaessa se on suurimmillaan ja kylmässä järvessä uimisen jälkeen on pienimmillään. En tiedä, silloinko se pitäisi mitata."

Minua alkoi jo nolottaa tekninen höpinäni penikseni ominaisuuksista. Olihan Pirjo sentään naimisissa ollut nainen, joka tiesi näistä asioista varmaan enemmän kuin joku kokematon teinityttö.

"Saanko", Pirjo kysyi kuin ujo lapsi ja ojensi kättään kohti penistäni. "Siitä on niin kauan."

Nyökkäsin myöntävästi, vaikka en tarkasti ottaen tiennyt, mihin annoin luvan. Pirjo puristi penikseni varresta tiukalla otteella. "Aah", hän huokaisi. "Et usko." Sen jälkeen hän irrotti otteensa ja silitti hellästi penikseni vartta vieden kätensä karvoitukseni päälle. Vedin polveni koukkuun nostamalla toisen kantapääni penkin reunalle. Pirjo siirsi kätensä reiteni alapinnalle ja tarttui kivespusseihini pitäen niitä kourassaan. Hän liu'utti etusormeaan hitaasti kohti peräaukkoani pitäen yhä kiinni "ballseistani"- niin kuin englanniksi sanotaan. Onneksi olin juuri käynyt saunassa ja pessyt kaikki kolot ja välit huolellisesti saippualla. En nimittäin antaisi kenenkään kosketella itseäni aivan joka paikasta, ellen olisi varma, että siellä on puhdasta. Olen luonteeltani suorastaa ylihygieeninen. En kuulu "peppumiehiin", joilla on halu tökkiä kalunsa sinne - puhumattakaan että itse olisi kenenkään tökittävänä. Pelkkä ajatuskin kauhistuttaa. Raja näissä asioissa on kuitenkin joskus hieman epämääräinen, joten en pannut vastaan Pirjon sormien pientä seikkailua. Itse asiassa nautin, kun hän sormensa koskettelivat herkkiä alueitani.

Tilanne saunan pukuhuoneessa olisi voinut johtaa mihin tahansa, mutta olin päättänyt, että tietyt rajat pidetään. En aikonut käyttää kaluani siihen tarkoitukseen, mihin se on suunniteltu. Ehkä Pirjokaan ei olisi halunnut. Tai mistä minä tiedän. Näissä asioissa yksi asia johtaa helposti toiseen.

Hiveltyään jonkin aikaa penistäni eri puolilta ja annettuaan lopuksi sen päähän hellän suukon, Pirjo irrotti otteensa ja kohottautui penkille istumaan. "Komea kaveri, tuosta voit aidosti olla ylpeä" hän sanoi hiljaa ääni melkein murtuen. Samalla hän kumartui ottamaan pyyhkeen lattialta.

En oikein tiennyt mitä tässä tilanteessa tekisin. Laskin kantapääni penkiltä lattialle ja kohottauduin istuma-asentoon. Penikseni jökötti vielä kivikovana, mutta tämän enempää sille ei tultaisi tänä iltana antamaan. Ehkä. 

Minulla oli tunne, että illan tarjonta oli ollut yksipuolista. Olin saanut nauttia huomiosta ja hurmoksesta, mutta en ollut vielä antanut vastapalvelusta. Jalkovälini uloke tökötti vielä pystysuorassa, kun nousin penkiltä ja siirryin Pirjon eteen laskeutuen polvilleni niin, että pääni oli hänen jalkojensa välissä.

"Haittaako pieni vastavierailu", kysyin ja levitin Pirjon jalkoja kauemmaksi toisistaan. Hän ei sanonut mitään mutta laskeutui puolittain makuuasentoon kyynärpäidensä varaan kääntyen samalla hieman enemmän penkin suuntaisesti. Painoin kasvoni hänen polviensa väliin ja aloin edetä sentti sentiltä kohti kultaista kolmiota. Hänen reisiensä sisäpinnat tuntuivat pehmeinä poskiani vasten. Siirryin vaihe vaiheelta ylemmäksi, kunnes tunsin hänen tuuhean häpykarvoituksensa otsassani. Nuoleskelin hänen reisiensä sisäpintoja samalla kun levitin hänen jalkojaan. Pirjo laskeutui vielä enemmän makuulle ja antautui täysin käsittelyyni.

Nostin käteni pois Pirjon reisien päältä ja siirsin ne reisien alapinnoille, josta nostin Pirjon jalat koukkuun hartioideni päälle. Pirjo auttoi asiassa ja siirtyili hieman penkillä. Hän oli selvästi päättänyt avata kaikki ovet. Työnsin kasvoni syvälle Pirjon tuuheaan karvoitukseen niin, että nenäni tunkeutui Pirjon isompien häpyhuulien väliin. Pirjokin oli pessyt itsensä huolellisesti saippualla, mutta tunsin silti nenässäni perinteisen "naisen tuoksun", mikä tässä tapauksessa hyvin lievänä pelkästään kiihotti minua. Penikseni oli jäykistynyt kivikovaksi, mutta se sai tällä kerralla katsella toimettomana sivusta, kun yläpää tekee töitä. Tai ehkä sillekin vielä pieni lohdutuspalkkio tulisi.

Nostin vielä hieman Pirjon jalkoja, sillä olin päättänyt maksaa teot tekoina eli käydä tutustumassa myös alakertaan mutta ei sormilla vaan kielellä - mikä suoraan sanoen ei kuulu tapoihini. Tällä kerralla olin niin kiihottunut, että päätin käyttää kieltäni alakerrassa, olipa kokemus kuinka hirveä tai vähemmän hirveä tahansa. Olihan sitä elämän varrella tullut maisteltua ja haisteltua yhtä ja toista, joten mitäpä yksi kokeilu lisää. Nostin Pirjon jalkoja korkeammalle ja levitin hänen pakaroitaan, jotta alakerta tulisi paremmin näkyviin. Näkymä oli harvinaisen symmetrinen ja kaunis, kun muistelee mitä kaikkia ulokkeisia niljakkaita alapään viritelmiä jopa pornosivujen kuvissa näytetään. Pirjolla paikat olivat siistit kuin vain voivat olla. Ei ollut mikään ongelma nuolla Pirjon peräaukon juomuista ympäristöä ja työntää kielenkärki vähän matkaa itse reikäänkin, jossa kaikki juomut yhtyvät kuin mustassa aukossa, paitsi että tämä aukko ei ollut musta vaan normaalin terveen ihon värinen, hieman muuta ihoa tummempi. Ei mitään makuja eikä hajuja - ja vaikka olisi ollutkin, en olisi halunnut miettiä niitä. Pirjo nytkähteli ja äännähteli kieleni kosketuksesta. Hänen pakaroidensa sisäpinnan iho tuntui kiihottavalta ja lämpimältä poskiani vastaan. Ulommat osat pakaroista, joita tunnustelin käsilläni, olivat viileät.  

Kun alakerta oli nuoltu ja hoidettu, oli aika siirtyä kerrosta ylemmäksi. Muutin hieman Pirjon asentoa jotta sain kasvoni uudelleen hänen häpykarvojensa sekaan, jossa jo olin vieraillut. Tunnustelin kielelläni hänen sisempiä häpyhuuliaan ja liikutin kieltäni vähitellen kohti hänen klitoristaan, jonka tiesin olevan hänen erogeenisin alueensa. Löydettyäni sen nuolin siitä muutaman kerran. Pirjo liikahti ja äännähti tavalla, jonka tulkitsin pitämiseksi. En halunnut kuitenkaan tarjota vielä pääruokaa vaan kiihdytin Pirjon ruokahalua siirtymällä uudestaan emättimen suulle ja työntämällä kieleni sisälle niin pitkälle kuin se ulottui. Tunsin hieman suolaisen maun liikutellessani kieltäni. Emättimen seinät olivat lämpimät.

Kasvoni olivat kokonaan uppoutuneet Pirjon jalkovälin tuuheaan karvoitukseen. Alue, joka ensimmäistä kertaa sitä lähestyessäni oli ollut vielä sulkeutunut ja ujo, oli nyt antautunut minulle ja puhjennut täyteen kukkaansa. Häpyhuulet olivat täyttyneet verestä kiihotuksen seurauksena, ja  koko alue oli laajentunut ja kostunut. Pirjo hengitti aikaisempaa kiihtyneemmin.

Vedin kieleni pois Pirjon emättimestä ja nuolin hieman aluetta, jossa häpyhuulet alhaalla yhtyvät. Työnsin samalla nenäni syvälle sisempien häpyhuulien väliin, niin että kasvoni olivat täysin hautautuneena Pirjon intiimialueelle. Pystyin tuskin hengittämään. Kasvoni olivat jo suorastaan märät omasta syljestäni sekä liukastavista eritteistä, joita Pirjon kiihottuminen sai aikaan. Häpykarvat kutittivat poskiani. Heiluteltuani nenääni ensiksi ylös ja alas ja sen jälkeen oikealle ja vasemmalle Pirkon sukupuolielintä tällä tavalla hieroen siirryin lopulliseen tehtävääni. Kohotin hieman päätäni ja aloin liikutella kieltäni säännöllisen rytmin tahdissa klitoriksen ympärillä ja päällä. Pirjon koko vartalo tuntui jännittyvän. Hän äänteli hieman ja liikahteli kiihtyneesti. Jatkoin kieleni liikuttamista kiihdyttäen hieman vauhtia. Tunsin, kuinka Pirjon orgasmin hetki läheni. "Aaah", hän huokaisi niin kovaa, että oikein säikähdin. Samalla koko hänen vartalonsa alkoi liikahdella ja tärähdellä. "Aaah", hän huudahti vielä toisen kerran. Tunsin, kuinka hänen sukupuolielimensä nytkähteli orgasmin tahdissa. Jos kieleni olisi vielä ollut hänen emättimessään, olisin tuntenut, miten emättimen seinät kouristelevat ja supistelevat rytmikkäästi aivan kuin miehen penis siemensyöksyssä.

Olisin voinut yrittää saada vielä uuden orgasmin Pirjolle, koska olen aika tekijä tällä alalla. Voimakas työskentely kielellä ja Pirjon jalkojen pitäminen ylhäällä, olin kuitenkin saanut minut jo hieman väsähtämään, sillä kuten sanottu, en ole urheilumiehiä. Annoin Pirjon reisien laskeutua hartioilleni ja jäin vielä hetkeksi makaamaan kasvot Pirjon karvoituksen päällä. Olen aina ollut sitä mieltä, naisen luontainen tuuhea karvoitus on paras tyyny, mitä luonto on miehen lepoa varten luonut. Kohotin hieman päätäni ja vilkaisin Pirjon kasvojen suuntaan, jotka näkyivät hänen täyteläisiksi paisuneiden rintojensa välistä. Pirjo oli hieman punakka kasvoiltaan, ja voin melkein kuulla, kuinka hän hyrisi tyytyväisenä. 

Kaikki loppuu aikanaan, joten kohottauduimme istumaan. Pirjo otti jääkaapista vielä yhden olutpullon ja kaatoi sen sisällön tasan molempiin laseihin. "Otetaan vielä pienet", hän sanoi. "Ja kiitos siitä mitä teit."

"Minun pitääkin nyt varmaan jo lähteä, kello taitaa olla jo vaikka mitä", sanoin ja aloin kaivella vaatteitani. Pyyhettä en enää tarvinnut, koska olin jo kuivunut muutenkin.

"Mitä, ei kai me nyt aivan vielä lopeteta, kun sinä et ole saanut osuuttasi", Pirjo sanoi hellällä matalalla äänellä melkein kuiskaten. "Pitäähän minun jotenkin maksaa takaisin. En ole kokenut mitään näin ihanaa kymmeneen vuoteen tai koskaan."

Yritin torjua Pirjon ehdotuksen, sillä kello oli pitkälle yli puolen yön. Pirjo oli kuitenkin päättäväinen. Hän tuli viereeni istumaan ja kaivoi penikseni käteensä. Tällä kerralla se ei ollut valmiiksi jäykistyneessä asennossa, koska sekin tarvitsi välillä lepoa. Nuollessani Pirjon jalkoväliä, pikkukaverini - tai ei se silloin kovin pieni ollut - oli kurkkinut kivikovana omasta jalkovälistäni aivan kuin kysyäkseen, että eikö sekin pääse mukaan. Nyt se tavallaan pääsi. Pirjon hellä kosketus sai sen pian virkoamaan, eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Tunsin lämpimän tunteen alavartalossani, kun veri virtasi penikseen, ja se jäykistyi sykähdellen.

En ole peppumiehiä enkä ole myöskään "blow job" -miehiä. Annoin kuitenkin Pirjon ottaa penikseni huuliensa väliin ja aloittaa työskentelyn, johon hän näytti olevan tottunut. Päättelin, että hänen entinen aviomiehensä, oli tainnut olla niitä miehiä. Kuvittelin, miltä Pirjo oli näyttänyt tehdessään samaan miehensä "panosauvalle", mitä hän nyt teki minulle. Pirjo oli todellinen syväkurkku. En kuitenkaan antanut hänen jatkaa kauan, sillä en edes tiedä, halusiko hän todella sitä.

"En oikein saa tuolla tavalla, ja minusta se on naisen kannalta jotenkin nöyryyttävää", sanoin ja nostin Pirjon pään pois penikseni kimpusta.

"Ei se nöyryyttävää ole. Teen sitä mielellään. Mutta jos et saa, niin ehkä ei sitten jatketa. Koitetaan jotain muuta."

Pirjo otti syljestä kastuneen penikseni sormiensa väliin ja alkoi liikutella sitä niin kuin sitä kuuluu liikutella, jos haluaa päästä tiettyyn lopputulokseen. Pirjon sormet puristivat esinahkaani, ja hänen kätensä liikkui määrätietoisesti.

"Minun on vähän vaikea saada toisen tekemänä. Teet tosi hyvin, mutta jostakin syystä minä vain olen tällainen", sanoin hieman nolona. Pirjo lopetti vatkaamisen. "Haittaako, jos jatkan itse loppuun", kysyin. "Onhan se vähän noloa, mutta kun on kerran aloitettu, niin...."

"Joo ilman muuta, jatka vain, minusta on mukava katsoa", Pirjo vastasi ja työnsi kasvonsa aivan lähietäisyydelle. Nousin seisomaan, koska olen tottunut harrastamaan maailman vanhinta käsityötä näin. Otin esinahastani kiinni omistajan elkein ja aloin liikutella sitä niin kuin olen tehnyt tuhansia kertoja aikaisemmin vuosien varrella aina siitä asti kun joskus kolmetoistavuotiaana keksin tämän hienon leikin - jonka yllättävä lopputulos sai minut ensimmäisellä kerralla todella pahasti säikähtämään ja pelästymään.

Pirjo istui penkillä ja katseli vähän matkan päästä, kun annoin jäykistyneelle elimelleni käsittelyn, jota se oli koko illan odottanut. Tilanne tuntui kiihottavalta, jos tätä nyt erikseen tarvitsee sanoa. Pirjo hymyili, mutta ei sanonut mitään. Kiihdytin vauhtia ja aloin tuntea, kuinka lämmin aalto valtasi koko vartaloni. Hetki oli lähellä. Pirjo nosti kätensä kylkeäni vasten kuin myötätunnon merkiksi ja puristi hieman lonkastani. Tunsin, että noin kymmenen sekunnin tai viidentoista sekunnin päästä se alkaa. Tämä hetki on kiihkon huippu. Mies ei lopeta itsensä tyydyttämistä päästyään näin pitkälle, ellei äiti astu yllättäen huoneeseen tai jotain kauheata tapahdu. Mutta nyt ei ollut äitiä vaan alaston vieras nainen, ihana Pirjo. Ja hänen katselemisensa teki viimeisistä sekunneista entistäkin ihanampia. Tunsin kuinka kouristuksenomainen tunne valtasi koko alavartaloni. Kohottauduin viime hetkillä varpailleni, en tiedä miksi.

"Nyt", huokaisin, vaikka ei sitä olisi tarvinnut sanoa. Näkihän sen muutenkin. Ensimmäinen lihaskouristus lennätti valtavan suihkauksen lämmintä spermaa ainakin kolmen metrin päähän. Olin ollut kiireiden takia pari viikkoa selibaatissa, joten varastot olivat täynnä. Seuraava suihkaus oli aivan yhtä tehokas ellei tehokkaampikin. Pirjo katseli huokailleen, kun täyteen kahdeksantoista senttimetrin mittaan paisunut tykkini tulitti. Muutama lyhyempi suihkaus vielä ja sen jälkeen pieniä jälkikouristeluja, jotka eivät enää lennättäneet mitään. Huokailin tyytyväisenä. Tunsin, kuinka sydämeni takoi kuin sadan metrin juoksukilpailussa. Jatkoin käsityötä vielä muutaman sekunnin siemensyöksyn jälkeen, kunnes hidastin tahtia ja lopetin. Homma oli hoidettu.

"Anteeksi, että sotkin paikkoja", sanoin katsellessani kiiltäviä siemenesteläikkiä betonilattialla. "Ehkä voin puhdistaa, onko sinulla rättiä", kysyin. Pirjo kielsi alkamasta mihinkään siivouksiin ja sanoi joka tapauksessa aikoneensa pestä lattian aamulla, joten siinä samalla menevät nämäkin tahrat.

Kävin vielä huuhtaisemassa tyytyväisenä roikkuvan penikseni saunan raanan alla ja huuhtelin samalla hieman kasvojanikin. Pirjo kiinnitti juuri mustia rintaliivejään, kun tulin saunasta. Housuja hänellä ei jostakin syystä vielä ollut jalassa. Kävelin hänen luoksensa ja sanoin: "Hei hei nyt sinullekin Mirri vai mikä sinun nimesi on" silittäen samalla Pirjon tummaa tuuheaa alapään karvoitusta.

"Ei sillä taida olla nimeä, mutta se on ollut todella tyytyväinen tänä iltana, kiitos sinulle siitä", Pirjo vastasi ja hymyili. "Keksi sinä sille nimi", hän jatkoi. Vastasin, että keksin kyllä, mutta kyseessä on niin suuri kunnia ja vaativa tehtävä, että se vaatii aikaa. Pirjo hihitteli innoissaan samalla kun kaiveli alushousujaan vaatekasasta. "Ei ole mitään kiirettä", hän sanoi. "Saat kaikessa rauhassa keksiä nimeä." Mietin, oliko tämä vihjaus, että voisimme tavata vielä joskus uudestaan Mirrin, tai mikä sen tuleva nimi nyt olisikin, nimipäivän merkeissä.

Emme enää puhuneet kovin paljon. Pirjo kiitti vielä illasta ja sanoi kokeneensa jotain, jota hän ei enää koskaan kuvitellut kokevansa. Hän tunsi itsensä kuin uudeksi ihmiseksi. Minäkin vakuuttelin kanoottiretkeni olleen ikimuistoinen.

Kello oli kolme aamuyöllä, kun vihdoin työnsin kanoottini vesille. Keskikesän aurinko häämötti jo horisontin takana valmiina loistamaan ensimmäiset valonsäteensä kesäyön valvojille. Kun istuuduin kanoottiin ja laskin melan järveen, Pirjo huusi vielä rannalta: "Kerrohan sitten, kun olet keksinyt nimen". Nostin kättäni tervehdykseksi ja vastasin, että ilman muuta kerron. Sen jälkeen lähdin melomaan kohti kesämökkiäni, jossa sammunut takka ja pöydälle unohtunut ruoka odottivat.

Meloessani tyynellä järvellä auringon ensimmäisten säteiden ilmestyessä näkyviin horisontissa tunsin itseni onnellisemmaksi kuin vuosiin. Taisin olla rakastunut.

Oi ihana Pirjo....