Alastomat uimakaverit

Tämä tarina poikkeaa blogin muista jutuista. Se on nimittäin pääpiirteittäin totta. Ehkä se on siksi hieman tylsä. Taruthan ovat totuutta ihmeellisempiä, vai miten se menee.

Oli kaunis kesäpäivä, ja 30 asteen helle oli houkutellut ihmiset vesille. Minäkin olin tavallaan vesillä, vaikka en mihinkään liikkunutkaan. Kunnostelin edellisenä kesänä ostamaani pientä laivaa, josta rakentelin omaan käyttööni jonkinlaista retkeilyalusta. Tein erilaisia puutöitä laivan ohjaamossa.

Helteen vuoksi ylläni oli vain pitkä T-paita ja uimahousut. Välillä käväisin uimassa, jonka jälkeen jaksoin taas puurtaa tunnin verran. Erään uimareissun jälkeen riisuin märät uimahousut kuivamaan ja jatkoin höyläämistä ja viilaamista pelkkä T-paita päälläni. Ajattelin, että sama kai se. Maalta päin alueelle ei tulisi kukaan, ja jos jokin vene ajaisi salmella, kuulisin sen äänen hyvissä ajoin. Tällöin voisin siirtyä näkymättömiin. Pitkä T-paitakin tietysti peitti "riittävästi", mutta en sentään halunnut kävellä laivan kannella pelkkä T-paita päälläni silloin, jos joku on näkemässä.

Sovitin erästä rimaa paikalleen ja tein siihen sahauksia ja höyläyksiä. Istuin laivan ohjaamon kynnyksellä kasvot ja jalat salmelle päin. Olin keskittynyt hiomiseen ja sahaamiseen enkä tullut katsoneeksi ympärilleni. Riitti, että moottoriveneiden ääniä ei kuulunut. Kun nostin katseeni puunpalasta, huomasin kauhukseni, että parinkymmenen metrin päässä oli soutuvene, jota souti yksinäinen nainen. Nainen katsoi minua kohti. Olin järjestänyt hänelle tarkoittamattani "kalustonäyttelyn" eturivin paikalta.

Vene yllätti minut täydellisesti. Se oli lipunut paikalle erään ison aluksen keulan takaa, enkä ollut tullut edes ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että joku soutaisi salmella ja vielä niin lähellä. Moottoriveneetkin menivät tavallisesti vähintään sadan metrin päästä, jolta etäisyydeltä ei enää T-paitojen alle kurkita, varsinkin jos vene kulkee kovaa ja keinuu aalloissa.

Tilanne oli niin yllättävä, että en tiennyt mitä tehdä. Ja tilanne oli nolo. Jotta siitä ei tulisi vielä nolompaa, en tehnyt mitään näyttäviä "apua, iiiik, voi kauheaa" -eleitä ja myöhästyneitä peittely-yrityksiä. Jatkoin puukapulan hiomista raspi-roopella ja yritin käyttäytyä kuin en olisi edes huomannut naista. Ehkä sentään vedin vaistomaisesti vähän jalkoja yhteen...

Tehty mitä tehty ja nähty mitä nähty, ajattelin ja mietin, pitääköhän nainen tästä lähtien minua jonakin itsensäpaljastajana tai muuna friikkinä. Arvelin, että maineeni on ainakin tuon naisen silmissä iäksi mennyt. Toisaalta ajattelin, että nainen ei ehkä kerro näkemästään kenellekään. Olin kuullut naisesta sen verran, että hän oli vuosia aikaisemmin eronnut miehestään ja siitä lähtien hän oli elänyt tavallista hillittyä virkanaisen tai toimistonaisen elämää ilman miessuhteita. Hän souti usein kauniina kesäpäivinä läheiseen pieneen saareen ja vietti siellä aikaa.

Muutama päivä tuon tapauksen jälkeen nainen taas souti autiolle saarelleen. Tällöin otin oman veneeni ja ajoin sillä kiertotietä kauempana olevaan saareen, joka on noin 200 metrin päässä naisen suosimasta saaresta. Kiinnitin veneeni saaren vastakkaiselle rannalle, joten naisella ei ollut aavistustakaan, että saaressa on joku. Saaressa on sukulaistemme kesämökki, mutta he ovat siellä vain viikon tai pari kesässä. Tuolla kertaa he eivät olleet siellä.

Minua oli aina "kiinnostanut", mitä nainen saaressa puuhailee, sillä olin nähnyt hänen soutavan sinne joka kesä vuosien ajan. Olin arvellut, että nainen ottaa alasti aurinkoa saaren kallioilla. En tiennyt tätä, mutta se tuntui luonnolliselta. Joskus puiden välistä olin näkevinäni naisen hiippailemassa saaressa ilman rihman kiertämää ja makailemassa viltillä. Tällaiset havainnot saivat minut tietysti joskus "fantasioimaan" tästä asiasta ja kuvittelemaan itseni saarelle naisen seuraksi. Eroottisia päiväunia siis.

Olin ottanut kameran ja teleobjektiivin mukaani. En ollut suunnitellut asiaa, koska naisen käynnit saaressa olivat niin sattumavaraisia, ettei niitä voinut ennakoida. Kamera vain sattui olemaan lähistöllä, ja päätin ottaa sen mukaan.

Hiippailin saaren poikki ja jäin kurkistelemaan saunan takaa. Sen lähemmäksi rantaa en voinut mennä, koska muuten nainen olisi huomannut minut. Arvaukseni olivat osuneet täysin oikeaan. Nainen todellakin makaili viltillä saaren kalliolla ja siinä asussa, missä olin kuvitellutkin. Matka oli pitkä, mutta nappasin silti muutaman kuvan saunan nurkalta.

Kesän edetessä naisen rohkeus lisääntyi, ja hän alkoi uida alasti paikassa, johon on suora näkyvyys rannastamme. Nainen ei voinut olla tietämättä, että katselin häntä. Sitä hän ei ehkä tiennyt, että otin hänestä myös kuvia. Asetelma alkoi tuntua lopulta niin eroottiselta, että päätin jotenkin hyödyntää sitä. Niinpä myös minä aloin uida rannassamme alasti samaan aikaan kuin nainen kahlasi veteen omassa rannassaan. Oletin, että koska minä näin naisen, hänenkin täytyy nähdä minut. Ja todennäköisesti hän näkikin, koska saaresta pois soutaessaan hän nosti minulle kättä. Vastasin tietysti tervehdykseen. Meistä oli tullut alastomat uimakaverit.  

Toden ja mielikuvituksen raja

Jostakin syystä olen aina ollut kiinnostunut erilaisista eroottisista asusteista. En tarkoita valmiina kaupassa myytäviä ”seksivaatteita” vaan omatekoisia asuviritelmiä. Muistan ommelleeni tällaisia jo kauan sitten, vaikka en käsitöitä varsinaisesti osaakaan tehdä.

Kuka tahansa pystyy pukeutumaan paljastavaan asuun yksinkertaisesti jättämällä joitakin vaatteita pois. Jos ei pidä housuja, on hyvinkin paljastava. Tämä ei ole kuitenkaan se idea, mikä minua kiinnostaa. Minä haluan hankkia tai tehdä asuja, jotka paljastavat, mutta tekevät sen kuitenkin sen verran piilevästi, että niillä voi harrastaa kiihottavaa paljastumisleikkiä, jossa pelissä on paljon ja riskit sen mukaiset. En ole kuitenkaan itsensäpaljastaja, koska en oikeasti halua jäädä kiinni. Minulle oleellista on jännitys. Olen kuin vuorikiipeilijä tai kilpa-ajaja, joiden laji perustuu riskin ottamiseen.  Eihän vuorikiipeilijä halua pudota vuorelta, vaikka häntä motivoi harrastukseensa tietoisuus vaarasta, että näin voi käydä. Eikä kilpa-ajaja halua kuolla onnettomuudessa, vaikka hän tietää, että onnettomuudet kuuluvat osana lajiin. En siis minäkään halua oikeasti jäädä kiinni siitä, että olen paljastanut jotain sopimatonta, vaikka vaateurheiluuni tämä riski kuuluukin.

Tarkoitukseni on esitellä tässä blogissa erilaisia ”riskivaatteita” ja niiden käyttötapoja. Kuvat ehkä paljastavat enemmän kuin jonkun mielestä on sopivaa, mutta selostan samalla, miksi vaatetta kuitenkin voi käyttää varsinaisessa käyttöympäristössään turvallisesti - tai ainakin niin turvallisesti kuin se riskejä sisältävässä lajissa on mahdollista.

Muutama sana tästä blogista

Tämä blogin nimi ei ole minun keksimäni. Se on otettu eräästä blogista, joka oli olemassa vuodenvaihteessa 2008-2009. Osoite vapautui, kun blogi jostakin syystä hävisi. Toivottovasti entinen omistaja ei ole pahoillaan keksimänsä nimen käytöstä. Muutan nimeä, jos hän niin haluaa.

Vaate-ehdotus sisätiloihin

Seuraavaa asua voi käyttää sisätiloissa. Avohaarahousut ovat sopivan "ilmavat". Sellaiset voi tehdä esimerkiksi vanhoista liian pieniksi käyneistä housuista. Saksilla vain vetoketju pois ja sen jälkeen sauma auki riittävän pitkälle.

Puuhailumuotia

Kun puuhailen ulkona omissa oloissani, käytän sään salliessa tämän tyyppistä asua. Vanha T-paita ja farkuista lyhennetyt shortsit.

Kuinka paljon lyhennetyt, onko sillä väliä. Ehkä silloin, jos joku tulee käymään. Joskus on käynyt niin, että joku tulee. Tilanne on ollut vähän kiusallinen, koska tämä asu ei ole tarkoitettu julkisiin esiintymisiin. Ei ole auttanut kuin vetää shortseja niin alas kuin mahdollista ja toivoa, että se riittää. Kerran ollessani laiturilla paikalle saapui yllättäen kanootilla tuntematon henkilö ja alkoi jutella. Ne normaalit varotoimenpiteet, mutta juttelun kestäessä unohdin millainen asu minulla oli päälläni. Kaiken lisäksi kanootissa istuja katsoi minua alaviistosta. Vasta jälkeen päin tajusin, että hänen on täytynyt nähdä sellaistakin, mitä ei ollut tarkoitus näyttää. Tyypin silmissä sain ikuisesti pervon maineen, mutta ehkä olenkin sellainen.

Alla oleva kuva kertoo, miten lyhyet lahkeet oikeastaan ovat. Pieninkään trategisten mittojen väliaikainen lisääntyminen ei jää huomaamatta.

Jos on absoluuttisen varmaa, että ketään ei tule paikalle, myös seuraava asu on mahdollinen. Se on siinä mielessä petollinen, että tuntuu kuin vaatteita olisi enemmänkin. Aivan kuin housut olisivat jalassa, vaikka niitä ei olekaan.

Seuraava asu ei oikeastaan kuulu enää sarjaan "puuhailuasut", vaikka puuhailenkin tämä päällä joskus sisätiloissa. Olen joskus miettinyt, että jossakin erikoisravintolassa voisi osalla tarjoilijoista olla tällainen alaosaton asu - vastapainoksi yläosattomille asuille.

Asu koostuu hyvin erilaisista ja eri ikäisistä ja eri maista ostetuista vaatekappaleista. Liivi on vanhin, ja kengät ovat uusimmat. Muu on siltä väliltä.

Rantamuotia

Uima-asuja on monenlaisia. Autiolla rannalla voi käyttää vanhanaikaisinta eli ei mitään. Mutta jos rannan autiudesta ei ole täyttä varmuutta - eli joku voi yllättäen ilmestyä sinne - on oltava varovaisempi. Tässä on eräänlainen on-off asu. No, kaikkihan ovat, mutta tässä toiminta on nopeampi.

Uimahousut ovat alhaalta avoimet, eli kyseessä eivät ole housut lainkaan vaan määrittelemätön uima-asu. Tiukassa tilanteessa niillä voi esiintyä kuin uimahousuilla - kunhan ei käännä selkäänsä, koska takaa ne eivät ole yhtä peittävät.

Jos kahlaa veteen, "uima-asua" voi nostaa tarvittaessa aina päälaelle asti, jolloin se säilyy kuivana. Normaaleja uimahousuja ei voi riisua ja pukea samalla tavalla vedessä. Ne kastuvat väistämättä. Alla olevassa kuvassa uima-asu on puettu hieman huolimattomasti, jotta toimintaperiaate selviäisi.

Seuraavassa kuvassa uima-asun alareuna on nostettu puoleen väliin. Muutaman sadan metrin päästä katsottuna tämäkin asun käyttötilanne tuo mieleen normaalit uimahousut, koska alavartalon peittona on sentään jokin sininen uimahousuilta näyttävä vaatekappale.

Uima-asun pitäminen takaa riittävän alhaalla on osoittautunut ongelmalliseksi. Asu päällä voi käytännössä esiintyä vain kasvot yleisöön päin. Helman voi vetää alas, mutta jo muutaman askeleen kävelymatkan jälkeen se nousee ylöspäin kuvien osoittamalle korkeudelle. Asu vaatisi vielä kehittelyä.

Seuraavassa kuvassa puolestaan vähän läpinäkyvyyttä - märkänä. Uikkarit ovat tehdastekoiset. Niitä on vain hieman "viritetty". Eivätkä maksaneet kuin kaksi euroa.

Lopuksi vielä kuva sen tyyppisestä "ranta-asusta", jolla ei voi esiintyä julkisesti edes kaukana yleisöstä. Tämä asu on tarkoitettu erääseen poliittisluonteisen propagandaohjelmaan, josta ei tässä tämän enempää.